"Elsa Posse."
Vanhus nousi kärsimättömästi… oliko hän kuullut väärin… "Sanokaas se uudestaan", lisäsi hän.
"Elsa Posse."
"Pois huntu!"
"Ette tuntisi minua."
"Kyllä, kyllä, kuinka en tuntisi!"
Elsa avasi hunnun ja Jaakko vanhus kohtasi vielä kerran näiden hyvien silmien katseen, silmien, joiden ilmettä ei ollut koskaan unhottanut. Hän tuijotti häneen kauan ja katsettaan kääntämättä, kunnes kyynelet virtailivat pitkin hänen poskiaan. "Kyllä, tunnen sinut!" nyyhkytti hän ja peitti kasvonsa käsiinsä.
"Juokaa!" sanoi Elsa lempeästi ja ojensi hänelle pikarin. Vanhus piteli hänen kädestään. "Menetkö pian?"
"En, jään tänne."
"Ainaiseksi?"