"En, minulla on monta alustalaista, joita ajattelen."
"Etkö ole nunna?"
"En vihitty."
"Muistan, ettet tahtonut siksi koskaan; mutta puku…?"
"Olen ottanut sen päästäkseni teidän luoksenne", vastasi hän yksinkertaisesti.
Piispan kasvoille lehahti hymy, hän puristi lujemmin Elsan kättä ja voi vain kuiskata: "Herra siunatkoon sinua!"
Siitä päivästä lähtien ei Jaakko Ulfinpoika ollut sama kuin ennen; tyytyväisenä kaikkeen, ystävällisenä kaikkia kohtaan pyysi hän ainoastaan, että "sisar" olisi hänen luonaan.
Pienessä etuhuoneessa oli Elsan vaatimaton vuode; kun hän aamuisin kysyi, oliko hänen armonsa nukkunut hyvin, koskei ollut kutsunut häntä, vastasi tämä:
"Olen kuunnellut sinun tyyntä hengitystäsi, ja se on tehnyt minulle paljon parempaa kuin nukkuminen."
Kaikki saapuneet kirjeet luki Elsa, ja kun Jaakko Ulfinpojan täytyi ottaa vastaan vieraita, tahtoi hän että Elsan oli oltava saapuvilla. Ja sitten kahden jäätyään puhuivat he päivän suurista tapauksista. Tanskasta saapui uutisia, että juutit uhkasivat nousta kapinaan, kuninkaan setä tavoitteli kruunua, ja todennäköisesti koko maa joutuisi hänen haltuunsa ja Kristian II saisi lähteä maanpakoon. Ruotsista ei siellä joudettu paljon välittämään, ja nämä ulkonaiset olosuhteet ikäänkuin raivasivat tien Kustaa Erikinpojalle. Taalainmaasta riensi hän nostattamaan Helsinglannin talonpoikia, valloitti maakunnan toisensa perästä kaupunkeineen ja linnoineen, ja kaikkialla liittyi kansa häneen kymmenin tuhansin. Tuskin kolmea kuukautta kesti hänen voittokulkunsa, kun hän jo oli Tukholman edustalla.