Svartsjöhön sijoitettiin pieni sotavoima taitavan päällikön johdolla, sen oli pidettävä tarkoin silmällä Stäketiä ja sen ympäristöä ja erittäinkin katsoa, ettei tanskalaisia veneitä päässyt maihin.
Tukholmassa piti Sten Kristerinpojan asian tulla esille; ja kun Kristina rouva kirjoitti herralleen, että hänellä oli tärkeitä asioita ilmoitettavana arkkipiispaan nähden, päätti Sten Sture palata sinne. Jos Stäketissä tapahtuisi jotakin tärkeää, oli siitä heti ilmoitettava hänelle.
Esbjörn, jonka tarkkaavaisuus ei koskaan laimentunut, ilmoitti valtionhoitajalle, että herra Erik Trolle oli kaupungissa pitäen tärkeitä neuvotteluja puoluemiestensä kanssa, mutta hän pysyttäytyi varovasti piilossa, otti vastaan vieraita, mutta ei itse vieraillut missään.
Herra Pietari Turenpoika eli aivan erikseen ja liikkui harvoin ulkosalla, vaikka hänellä oli vapautensa.
Herra Niilo Boonpoika sitä vastoin oli alituiseen liikkeellä. "Hän on kuin rotta loukussa", sanoi Esbjörn, "hän etsii aukkoa päästäkseen livistämään, mutta tietää edeltäpäin, ettei sellaista ole."
Sellaisia olivat uskollisen palvelijan ilmoitukset, ja Sten Sture ryhtyi sen jälkeen toimenpiteihinsä.
Kutsuttiin suuri kokous Tukholman raatihuoneelle, kutsuttiin saapuville ei ainoastaan pormestari ja raati, vaan valtaneuvoksetkin.
Samana päivänä kuin kokous oli pidettävä, lähetettiin sana herroille Erik Trollelle, Pietari Turenpojalle ja Niilo Boonpojalle, että he saapuisivat viipymättä.
Ensiksi- ja viimeksi mainittua pidettiin tarkoin silmällä, etteivät he jäisi tulematta; ainoastaan näön vuoksi saivat he pitää vapautensa.
Suuri raatihuoneen sali oli ihmisiä täytenään, kun Erik Trolle astui sisään. Hän valitti sitä, että hänelle oli niin myöhään ilmoitettu kokouksesta, hän olisi voinut olla poissa eikä tilaisuudessa olemaan läsnä… Mutta tyhjien sanojen takaa saattoi havaita sen levottomuuden, jonka vallassa hän oli.