Mutta nyt oli kärsivällisyys lopussa. Sten Sture kirjoitti sille ankaran ja uhkaavan kirjeen.
… "Moista en voi sietää kauemmin, ja tahdon nyt vakavasti teille ilmoittaa, että kenen teistä tästedes havaitaan häärivän moisissa vehkeissä, häntä rangaistaan kuten ainakin sitä, joka tahtoo pahaa isänmaalleen."
Mutta tuomiokapituli ei kuitenkaan antanut perään, se piti edelleen arkkipiispan puolta, eikä auttanut edes sekään, että Sten herra lähetti sille jäljennöksen saamastaan paavinkirjeestä, missä hänen pyhyytensä puolusti myöntyväisyyttä ja sovinnollista ratkaisua.
Arvokkaammin esiintyivät muut tuomiokapitulit. Piispa Vincentius Skarassa, Mathias Strengnäsissä, Otto Vesteråsissa ja Arvi Kurki Turussa, kaikki pyysivät kirjallisesti, "että hänen armonsa arkkipiispa jättäisi sikseen sen vastakannan, johon oli ryhtynyt valtakuntaa ja valtionhoitajaa vastaan, eikä panisi kirkkoa, itseään ja papistoaan vaaraan Kristian kuninkaan tähden."
Mutta mikään ei vaikuttanut taipumattomaan Kustaa Trolleen, hän aivan vimmastui siitä, että oli uskallettu moittia hänen toimintaansa, ja päätti mielessään kostaa.
Herra Erik Trolle oleskeli tähän aikaan vanhan Jaakko herran luona Piispan-Arnössä. Hänen innokkaista pyynnöistään kirjoitti tämä valtionhoitajalle ja pyysi häntä liikuttavin sanoin luopumaan piirityksestä ja suostumaan sovinnolliseen ratkaisuun. Oli ilmeistä, että hän oli jälleen tullut siihen ajatukseen, että valtakunta varmimmasti pääsisi rauhaan alistumalla Tanskan kuninkaan valtaan. Erik herra puhui niistä suurista eduista, joita maalle siitä koituisi, eikä isä Johannes enää seissut vanhan arkkipiispan rinnalla.
Mutta valtionhoitaja ei jäänyt vastauksen velkaan; hän kirjoitti muistuttaen muinaisista ajoista, jolloin arkkipiispa Jöns Jönsinpoika vehkeili Kaarle kuningasta vastaan ja vihdoin onnistuikin saamaan Tanskan kuninkaan valtakuntaan. Koituiko se kansan onneksi, ja kuinka paljon verta maksoikaan ennenkuin hänet jälleen ajettiin pois? Ei suinkaan Jaakko herra tahtonut ojentaa kättänsä auttamaan maan viemisessä perikatoon?
Sillävälin jatkettiin piiritystyötä, mutta tahallaan niin hitaasti, että Kustaa herra saisi riittävästi ajatusaikaa. Hän sai vapaasti tulla ja mennä kuten hyväksi näki, mutta ylväs pääpappi sulkeutui linnaan aivan kuin mikäkin vanki, ivaten piirityshommia ja unhottaen Upsalan tuomiokirkon, joka silloin joutui suureen vaaraan. Hiippakunta jäi ilman johtajaa, kaikki joutui tuuliajolle; käskynsä alaisten virkamiesten kanssa ei hän tahtonut neuvotella, eivätkä nämä ilman häntä tahtoneet ryhtyä mihinkään.
Tarkoitus oli silminnähtävästi saada aikaan eripuraisuutta ja kapinaa; rauhanystävät koettivat Sten Sturelle terottaa myöntymisen välttämättömyyttä, mutta hän oli taipumaton. "Niin kauan kuin sekä ylhäiset että alhaiset eivät valitse häntä valtionpäämieheksi", sanoi hän, "on minun velvollisuuteni puolustaa sitä niin koti- kuin ulkomaisiakin vihollisia vastaan, ja minä en katso läpi sormien ketään kavaltajaa, vaikkapa hän olisi arkkipiispakin."
Hänen pontevuutensa ja toimeliaisuutensa hämmästytti vastapuoluetta ja herätti sen kunnioitusta.