"Oliko se minusta lähtöisin?" huudahti Erik herra varomattomasti, siten tunnustaen osallisuutensa, ja kun kaikki katsoivat häneen, kalpeni hän pelosta.
"Osaksi oli! Ettekö muista, kuinka viekkaasti te ja hän, viime kertaa vieraillessani arkkipiispan luona Stäketissä, kavaloin juonin neuvoitte minua kerrassaan luopumaan oikeasta päälliköstäni, herra Sten Sturesta, ja liittymään teihin ja teidän kätyreihinne, toimimaan hänen vahingokseen ja turmiokseen… Luullakseni ette voi sitä kieltää?"
"Todistuksia!" huusi Erik Trolle.
"Tässä, omat kirjeenne!" Vapisevin käsin otti hän poveltaan esiin muutamia kirjeitä.
Erik herra päästi huudahduksen ja tahtoi tarttua niihin, mutta se estettiin.
"Sanon teille, jalot herrat ja ritarit", jatkoi Sten Kristerinpoika, "moista petturia kuin herra Kustaa Trolle ei toista ole maassa, hän hengittää ainoastaan vihaa ja kostoa, ja jollette supista hänen valtaansa, lienevät varmaankin huonot ajat tulossa."
"Veli Sten puhuu houreissaan", vastasi herra Erik Trolle leppeällä äänellä, "ja pienestä liekistä tekee hän suuren ja pelottavan tulipalon."
"Seison haudan partaalla, ja silloin ei valehdella!" jatkoi toinen. "Sanon tästä hetkestä irti sen veljeyden ja liiton, jota kerran teille lupasin, ja jos jotakin voisin, tekisin kaikkeni teitä vastaan!… Voi teitä, herra Erik Trolle, teidän viime hetkenänne, silloin tulette kyllä muistamaan vehkeilynne aina Svante herran ensi ajoista tähän päivään; mutta sen sanon teille, että sellaiset muistot ovat teräviä okaita kuolinvuoteella."
Ääni oli heikko ja sammuva, mutta sanat tulivat esiin selvinä ja terävinä kuin miekansäilät, ja moni poski kalpeni silloin, ja herra Erik Trolle taivutti päänsä syvään salatakseen liikutustaan.
Sen jälkeen kysyttiin herra Sten Kristerinpojalta, oliko hän ottanut osaa niihin kokouksiin, joita oli pidetty tohtori Rytingin talossa Pohjoisportilla?