Palvelija ilmoitti hänen armolleen, joka sanoi tämän kadottaneen järkensä, mutta lähti siitä huolimatta heti makuukamariin nähdäkseen mikä oli hätänä.
Hänenkin kovaa luontoaan näytti näky järkyttävän, varsinkin kun hän ei voinut käsittää, miten se oli sinne tullut. "Voi sitä, joka on tämän minulle tehnyt!" huusi hän. "Hänen päänsä naulaan tuonne, missä tuo nyt on! Tikapuut pian tänne!"
Ne tuotiin, ja palvelija kiiruhti ylös ottaakseen alas kauhean pään.
Mutta yrittäessään tarttua siihen päästi hän kauhean huudon.
"Heittiö!"
"Teidän armonne, se on vielä aivan lämmin ja ruumis on siinä mukana."
"Hän on hullu, heti alas! Ulos ja pieksäkää häntä, niin ettei hän liikuta jäsentäkään."
Eräs toinen palvelija kiiruhti käskemättä ylös. Hän käänsi heti kohta kalpeat kasvot arkkipiispaan: "Ankara herra, ruumis on sen mukana."
"Mahdotonta", huudahti piispa ja polki lattiaa, "näkisinhän silloin sen."
Nyt selitti palvelija, että onneton on voinut tulla ylhäältä alas, siellä oli aukko.