"Olkaa huoletta, minun maalini ei ole piispanhiippa. Tahdon ainoastaan auttaa teitä siihen."
"Hän on omituinen nainen, väliin vahva ja väliin heikko, innostuu helposti ja… ajattelin…"
"Jättäkää se!" virkkoi maisteri pilkan ja halveksumisen sekaisella äänellä. "Tässä on kysymys Erik Turenpojan luopumisesta ruotsalaisten puolelta. Tiedämme, ettei hänen vakaumuksensa ole riippuvainen mistään ulkonaisista eduista, mutta että monen muun edut ovat riippuvaiset hänestä. Suomi joutuu sille, jonka puolelle hän asettuu, sentähden on kaikin tavoin koetettava saada hänet Tanskan puolelle. Nyt on siihen sopiva hetki, unionin kestäminen riippuu siitä, ettei Svante Niilonpoikaa valita valtionhoitajaksi. Monet Ruotsin suurmiehistä ovat kirjoittaneet Erik Turenpojalle; jos hänet saadaan luopumaan, seuraavat he mukana. Hannu kuningas tarjoaa Suomen läänitykseksi hänelle itselleen ja hänen jälkeläisilleen. Teidät on lähetetty hänen puolisonsa kautta voittamaan vastustus, mutta minusta tosiaan tuntuu, kuin ette olisi päässyt vähääkään lähemmäksi maalianne."
"Olen tehnyt mitä olen voinut."
"Olette herättänyt epäilystä itseenne, ette muuta!"
"Minut on lähettänyt hänen kunnianarvoisuutensa arkkipiispa!" puuskahti isä Tobias.
"Ja kirkon ylipää, hänen pyhyytensä paavi, on antanut minulle tämän asiakirjan, joka oikeuttaa minut pitämään ankarasti silmällä kaikkia kirkon palvelijoita täällä pohjolassa."
Elsa kuuli paperin rapinaa, kun sitä avattiin; sitten seurannut hiljaisuus johtui kai siitä, että isä Tobias otti selon paperin sisällöstä. Vapisevin äänin sanoi hän sen jälkeen: "Kunnianarvoisa isä, käskekää, minä tottelen!"
David maisteri lisäsi ankaralla äänellä: "Se häväistys, jonka teidän puuttuvan huolellisuutenne tähden sain kärsiä viimeksi täällä ollessani, on minulle nykyään sangen haitallinen ja tekee yrityksen menestymisen sangen epäiltäväksi."
"Gunilla rouva on saatava menemään luostariin", rohkeni isä Tobias sanoa.