"Mitä se meitä hyödyttäisi?"
"Ajattelin…"
"Tästedes on teidän ainoastaan toteltava." David maisteri nousi, ja hiljaa, kuten oli tullutkin, hiipi Elsa ulos jälleen. Nukkuiko Sakko vai oli valveilla odottaen häntä, sitä hän ei tiennyt; hän oliko saanut tietää siksi paljon, että hänellä oli riittävästi ajattelemista koko yöksi.
Seuraavana aamuna kahdeksan aikaan oli määrätty pidettäväksi se kokous, jonka venäläiset lähettiläät olivat ilmoittaneet saapumisensa tarkoitukseksi. Ritari hämmästyi aika tavalla, kun hän näki maisteri David Kockin astuvan sisälle muiden lähettilästen keralla ottaakseen osaa neuvotteluun.
Mutta David maisteri näytti erään Saksan keisarin kirjeen, joka oikeutti hänet ottamaan hänen lähettiläänään osaa jokaiseen neuvotteluun, joka tarkoitti oikeuden asian puolustamista ja edistämistä.
"Emme tunnusta täällä keisarin yliherruutta", vastasi ritari antaen takaisin kirjeen. "Mutta kun tämä neuvottelu ei tarkoita mitään valtiosalaisuuksia, suostun siihen, että olette saapuvilla."
Hieman kakisteltuaan luki sihteeri kirjoituksen, joka käsitteli vanhaa riitaa, että Olavinlinna oli venäläisellä maaperällä ja että se siis oli joko revittävä tai määrätystä korvaussummasta luovutettava Venäjälle.
Ritari vastasi, että silloin kun Erik Akselinpoika (Tott) rakennutti linnoituksen, oli se suomalaista maaperää, eikä ollut mitään asiakirjoja, jotka todistaisivat, että se sittemmin olisi valloitettu tai kaupan kautta siirtynyt Venäjälle.
Sitten seuraava sanasota muistutti laimeaa kahakkaa, jolloin ainoastaan tunnustellaan maaperää tarkoittaen löytää edullisinta hyökkäyskohtaa.
David maisteri, joka tähän asti oli istunut aivan mykkänä, päästi syvän huokauksen ja valitti, että niin vähäisistä syistä syntyisi sota ja vaino kahden kansan välillä, joiden ennen kaikkia piti pyrkiä hyvään naapurisopuun.