Mutta nuorin, Boris, tuumi, että muuan yksityisluontoinen asia vaati häntä vielä viipymään; toiset saivat kernaasti lähteä milloin tahtoivat.
Kohta tämän jälkeen pyysi hän puhutella jalosukuista neitsyttä Anna
Sparrea.
Tämä ihmetteli nauraen hänen rohkeuttaan ja vastasi, ettei voinut ottaa häntä vastaan.
"Sitten odotan", vastasi pajari.
David maisteri oli jo edellisenä iltana saanut lupauksen puhutella Gunillaa ennen lähtöään. Hän tapasi tämän kalpeana ja kiihtyneenä, mutta hänen sanansa palauttivat punan nuoren rouvan poskille ja rohkeuden ja luottamuksen hänen sieluunsa.
"Siihen, mitä on tapahtunut", sanoi maisteri, "on isä Tobias yksin syypää, mutta ritari tuntee teidän toivomuksenne ja myös teidän tarmonne saattaa se voimaan, kun löydätte paremman apumiehen. Kas tässä, lukekaas tämä kirje, jonka hän on kirjoittanut minulle; epäilyksestä, joka kirjeessä ilmenee, on meidän kiittäminen teitä!"
Gunilla luki, ja hän punastui ilosta. "Mitä on minun tehtävä?" kysyi hän.
"Rakastatteko tekin häntä?"
"Kaikesta sydämestäni!"
"Kysykää sitten neuvoa sydämeltänne, älkää minulta!"