Gunilla rouva nousi. Ritari tuskin uskoi silmiään, kun näki innostuneen katseen ja kohotetut käsivarret, jotka hän ojensi vuorta kohden, ja kuuli pontevan äänen, jolla hän huudahti: "Kuulkaa, kuulkaa, kansa parka valittaa ja vaikeroi, kuka tulee sitä pelastamaan?"
Kuului torventoitotus, ja vuori aukeni, mutta mikä näky! Puolelta ruumiiltaan alastonna ja verissään seisoi Sakko pelosta vavisten ja etsien silmillään kiusanhenkeään. Heti tämän huomattuaan naulasi hän silmänsä häneen ja luki läksynsä mahtipontisella innolla, joka täysin vastasi isä Tobiaan paatosta, kaikki hänen liikkeensä muistuttivat pappia, ja kun he nyt molemmat tuijottivat toisiinsa, ei ollut helppo sanoa, kumpi heistä matki toista.
Sakko teki vain yhden ainoan erehdyksen, hän näet siirsi isä Tobiaan Jumalan neuvoskamariin Hannu kuninkaan sijaan, mutta tämä oli kylliksi herättämään naurua, ja ennenkuin puhe oli lopussa, oli ritari raivannut itselleen tien ja temmannut alas pojan, jonka jätti Elsalle.
"Niin kauan kuin olen tämän maan päällikkönä", sanoi hän, "ei tämä kansa ole joutuva kärsimään moista kohtelua, ei Hannu kuninkaan eikä isä Tobiaan puolelta".
Ääni ja katse oli niin vakava, ettei kukaan rohennut vastata.
Seura hajaantui heti tämän jälkeen.
Gunilla rouva oli kuin maahan lyöty; minkä nolon, kurjan lopun olikaan hänen hommansa saanut! Se, minkä hän oli aikonut ylistykseksi Hannu kuninkaalle, oli koitunut melkein vastakohdakseen, ja se tyytymätön, melkein halveksiva katse, jonka hän luuli nähneensä herransa silmissä, kuinka se häntä haavoitti ja poltti!
David maisterin ja isä Tobiaan kesken tapahtui kiihkeä kohtaus; jälkimäinen pelkäsi jälkilaskuja ja tahtoi heti lähteä tiehensä, toinen käski hänen pysyä paikoillaan niin kauan kuin se hänelle sallittiin. Jos ritari ajoi hänet pois, saattoi siitä saada syytekohdan tätä vastaan, jollei, saattoi hän palvella urkkijana. Gunilla rouvan suostumuksesta meni David maisteri nyttemmin itse takaukseen.
Seuraavana aamuna oli ritari matkustanut pois ennen päivänkoittoa, mutta hän oli jättänyt David maisterille kirjeen, joka sisälsi, että kun tärkeät asiat vaativat häntä toisaalle, täytyi hänen tällä tavoin ilmoittaa, ettei hän nykyään katsonut voivansa suostua tehtyyn ehdotukseen; hän tarvitsi aikaa sitä tarkoin miettiäkseen ja harkitakseen.
Saksalainen myhäili ja ilmoitti pajareille, ettei tällä hetkellä ollut mitään tehtävää.