"Valmistautukaa koviin koettelemuksiin!"
"Pyhä neitsyt on minua vahvistava."
"Ja minun rukoukseni, minun isälliset neuvoni!" huudahti pappi tavattoman vilkkaasti. Hänen viittauksestaan astui Gunilla rouva rippituoliin. Isä Tobias seurasi häntä, uteliaana tietämään, minkä tunnustuksen hän tekisi.
Hän tunnusti, että oli sadatellut imettäjää, joka oli antanut pojan itkeä välittämättä siitä mitään, että oli käskenyt tallimestarin jollakin verukkeella estää Erik herraa ratsastamasta hurjalla tatarilaisella hevosella, jonka hän oli äskettäin ostanut, ja lopuksi — tämä oli hänen suurin syntinsä — ettei ollut messun aikana lakannut ihmettelemästä, mistä tuli syvä vakavuus Erik herran otsalle. Voikohan tämä olla tyytymätön häneen, vaikka hän ei tiennyt vähimmässäkään määrin olleensa herralleen tottelematon.
"Ettekö kysynyt häneltä?" kysyi Tobias.
"Sitä en uskaltanut."
"Onko siinä kaikki?"
"Tahdotteko antaa minulle nämä synnit anteeksi?"
"Te olette pahalla tiellä, tyttäreni, sillä itsekkäisyys on teidän ainoa ojennusnuoranne."
"Se on totta", huokasi Gunilla katuvasti.