Muutamat katsoivat hämillään häneen, toiset pudistivat arvelevaisesti päätänsä.
"Valmyra ei ole koskaan pettänyt meitä!" jatkoi vanha vouti suurella varmuudella.
"Ei häntä, vaan teidät on asetettu hoitamaan maata!" puuskahti ritari tulisesti. "Turun, Korsholman, Hämeenlinnan, Raaseporin, Viipurin ja Kastelholman läänien voudit! Turun, Rauman, Ulvilan, Kruununlinnan, Porvoon ja Naantalin kihlakuntien tuomarit, teille kaikille olen lähettänyt kirjelmiä, jotka sisältävät käskyjä, mitä olisi tehtävä hädän auttamiseksi, mutta myös kehoituksen tehdä tarkoin selvää, mitä jo on tehty, mutta mitään vastauksia ei minulle ole lähetetty, ei kaupungeista eikä maaseudulta."
"Ankara herra…"
"Kun on tullut kahdeksankymmenen vuotiaaksi, ei enää ole syyntakeinen", keskeytti ritari hänet, "mutta ei myöskään kykenevä hoitamaan niin tärkeää virkaa kuin teidän, erittäinkin niin raskaana aikana kuin nykyinen. Jos kenestä teistä virkansa tuntuu raskaalta, niin sanokoon heti minulle sen; minä valitsen silloin hänen seuraajansa."
Yhtäkkiä tuli salissa aivan hiljaista.
Kovasti kiihkoissaan meni vanha vouti Erik herraa vastaan. "Jalo ritari!" sanoi hän. "Olen kuusikymmentä vuotta uskollisesti palvellut maatani."
"Sentähden on minun annettava teille hyvitystä siitä, mitä olette menettänyt, mutta voutina ette voi enää olla; kuitenkin voitte ehdottaa sijaanne, ketä pidätte ansiokkaimpana, ja minä mukaudun siihen, jos voin."
Vanhus kumarsi ja riensi pois.
Neuvottelut kääntyivät tämän jälkeen aivan toiseen suuntaan.