"Sitä pahempi teille molemmille, jos hän on tullut siksi, mitä te olitte…! Mutta en usko sitä; se olisi alentavaa niin uljaalle ritarille."
"Ettekö luule minun tietävän, että olette rakastanut jaloa herraani!" huudahti Gunilla harmista kuohuen. "Riippuu hänestä itsestään, teenkö niin vähin vastakin", vastasi Katarina hymyillen ja poistui rouvantuvasta, jossa keskustelu oli tapahtunut.
"Ja tämän uskaltaa hän minulle sanoa vasten kasvoja! Petätkö sinäkin minua, Anna?"
Anna Sparre heittäytyi hänen syliinsä ja vakuutti, ettei hän ymmärtänyt Katarinaa; mitä häneen itseensä tuli, rakasti hän Gunillaa niin suuresti, että tahtoi hänen tähtensä mielellään muuttua tanskanmieliseksikin.
"Luulen melkein, että se olisi hyvin mieleen Sten herralle", lisäsi hän punastuen.
"Sten herra ja minä olemme aina vetäneet yhtä köyttä," sanoi Gunilla rouva, "ja minua ilahuttaa suuresti, jos teistä tulee pari".
Tästä keskustellessaan unhoittivat he pian Katarinan, ja tämä meni yliskamariinsa ja viittasi salavihkaa Elsaa seuraamaan itseään.
"Oletko herrallesi uskollinen?" kysyi hän.
Elsa punastui. "Minä tottelen kaikkia!" vastasi hän.
"Yhtä mielelläsi?"