"Minä olisin sanonut samoin, jollen olisi kuullut sitä omin korvin. Ehdotuksen teki David maisteri. On kyllä totta, että Gunilla rouva itkien ja huokaillen kieltäytyi siihen suostumasta, mutta kavala kiusaaja vakuutti, että vaikka ritari vastoin kaikkia odotuksia vastustaisikin hänen rukouksiaan, tahtoi Hannu kuningas ummistaa silmänsä sille mitä oli tapahtunut ja mielellään antaa anteeksi ja suoda hänen herralleen suosionsa. Mutta hän, Gunilla rouva, olisi pelastanut herransa tulemasta valapatoksi ja siten ansainnut hänen ikuisen kiitollisuutensa ja rakkautensa."
"Onko linnan miehistö jo tanskalaisten vallassa?" kysyi Katarina nopeasti.
"Kaksisataa miestä marssii tänne päivää ennen ritarin saapumista; luultavasti on joukko haalittu kokoon maan väestöstä."
"Hirveää!"
"Sitten olen saanut myös sen surusanoman, että kaikki, mitä olen tahtonut ilmoittaa herralleni, ei Jumala paratkoon ole tullut hänen tietoonsa. Minä vioitin käteni syksyllä sinä päivänä, jolloin ryömin vangin jälestä, ja siitä pitäen on minun täytynyt kirjoituttaa kirjeeni Elsalla… Nyt tiedän, kuinka hän on käyttänyt sokeaa luottamustani." Vanhuksen liikutus oli liian voimakas, suuret kyyneleet vierivät pitkin hänen poskiaan.
Elsa seisoi kalpein kasvoin ja allapäin, mutta hän ei sanonut sanaakaan puolustuksekseen.
Silloin kertoi Katarina Sakon lähdöstä ja kuinka se oli yksin Elsan ansio.
"Siinä oli kyllä vilppiä siinäkin!" virkkoi linnanvartia katkerasti.
Katarina katsoi kysyvästi Elsaan.
"Ei, ei!" vastasi tämä innokkaasti.