Elsa näytti aralta ja pelästyneeltä, mutta hän ei rohennut olla seuraamatta, erittäinkin kun isän valpas katse seurasi kaikkia hänen liikkeitään. Isä sulki oven ja otti avaimen.
Ennenkuin Katarina ehti sitä estää, heittäytyi vanha mies hänen jalkoihinsa ja huudahti: "Pelastakaa minut ja meidät kaikki: te olette ainoa, joka voi sen tehdä!"
"Nouskaa, Karhuinen, ja sanokaa, mikä on hätänä!"
"On kysymys jalon herrani kunniasta ja arvosta, kenties hänen hengestään!" vastasi ukko ja nousi vaivoin. "Tänä yönä olen saanut kaiken ilmi, aivan kuin ihmeen kautta."
"Keneltä?"
"Miehiltä, jotka eivät varmaan tarkoittaneet sitä minun korvilleni. Olen jo kauan nähnyt, ettei kaikki täällä ollut oikealla tolalla, että vieras vaikutus sai jalansijaa, että miehistön keskuudessa ilmeni levottomuutta ja että se lähti päällystön taholta. Olen itse löytänyt muutamia tuohenpalasia, joissa on ollut Hannu kuninkaan kuva ja alla kirjoitus: Ruotsin kuningas!… Minä epäilin, että onnettomalla lapsellani oli osaa siihen; kerran olin niin heikko, että annoin anteeksi, tämä oli rangaistukseni…"
"Isä!"
Ukko työnsi tyttärensä luotaan. "Kuulkaa minua, jalo neitsyt! Eilisiltana en voinut mennä levolle; hiivin ympäri levottomuuden ja pelon valloissa; tulin kolmannen kerran Elsan huoneen ovelle. Silloin kuulin sieltä sisältä kuiskailevia ääniä, Gunilla rouvan ja Elsan äänet! Tyttäreni sai käskyn noutaa David maisterin ja pysyttäytyä itse lähistöllä siltä varalta, että häntä tarvittaisiin.
"Ei kestänyt kauan, ennenkuin hän tuli. Silloin kuulin sanottavan, että herraani odotetaan takaisin viikon päästä, että Gunilla rouvan on otettava hänet vastaan hellyydellä ja rakkaudella; mutta jollei hän silloin taivu Gunilla rouvan toivomuksiin, on tämän muinaisajan Delilan tavoin johdatettava moabilaiset herransa kimppuun, ja jollei mikään muu auta, vietävä hänet vankina Tanskaan asetettavaksi oikeuden eteen."
"Se ei ole mahdollista!" huudahti Katarina kalveten kauhusta.