Sitä ennen olivat kaikkien asuntojen ovet avatut, ja päällystö ja miehistö syöksyi ulos, kukin paikalleen.
Silloin nostettiin ruotsalainen lippu torniin, linnankanuunat ampuivat tervehdyslaukauksia, ja sotamiehet tekivät kunniaa yhdeksänkertaisesti hurraten.
Ritari ei ollut vielä näyttäytynyt.
Silloin astui vanha linnanvartia esiin ja kutsui päällystöä heti saapumaan ritariparvelle, jossa sotaoikeutta oli istuttava.
Emme tiedä, kuinka monet kalpenivat tämän kutsun kuullessaan, mutta kun kapteeni Renhult käskynalaisineen näki ankaran herransa, kyselivät he itsekseen, kuinka moni heistä näkisi huomispäivän koiton.
Ankarammalta ei Erik herra ollut koskaan näyttänyt, ja kuitenkin oli vaikea sanoa, suruko vai suuttumus oli vallitseva tunne hänen mielessään. Hän viittasi heitä istuutumaan pöydän ääreen; itse istuutui hän pöydän päähän, ja asemiesjoukko asettui hänen ympärilleen.
Linnanvartian viittauksesta tuotiin vanki sisälle.
Läsnäolijoilta pääsi kauhun ja hämmästyksen huudahdus isä Tobiaan nähdessään.
Hän vapisi pelosta ja raivosta.
"Te olette kaikki kurjia raukkoja", huusi hän, "jollette vapauta minua kahleista! Taivaan rangaistus on kohtaava teidät kymmenkertaisena, sillä te tiedätte, ettei millään maallisella mahdilla ole oikeutta tuomita kirkon palvelijaa."