Samassa hän kuuli ulkoa liikuntaa; silmäys ympäri huonetta vakuutti hänet, että hän oli yksin, ja hänen tarkkaavaisuutensa kiintyi yksistään siihen, mitä tapahtui ulkona.
Suuri portti oli avattu. Katarina tunsi ritarin; hän tuli jalkaisin ja koko asemiesparvi seurasi häntä. Jälkimäiset kantoivat jotakin paareilla, ja musta vaate oli levitetty sen ylitse.
Oli jo siksi valennut, että neitsyt tunsi Sakon, joka kulki paarien rinnalla pidellen niistä kädellään.
Sitten tuli mies, jonka kädet oli sidottu selän taa ja ratsumiehen viitta huolettomasti heitetty hartioille. Katarina ei uskonut silmiään; oliko tämä isä Tobias?
Mutta sitten marssi linnan pihaan kokonainen joukko aseellisia miehiä. He asettuivat pihalle ja pystyttivät maahan pitkän tangon, jonka yläpäässä pian liehui sinikeltainen lippu. Kaikki portit sulettiin sen jälkeen huolellisesti ja vahdit muutettiin valleilla.
Mutta hälinä herätti nukkuvat, ikkunaluukkuja availtiin ja sulettiin jälleen. Muutamista kuului kauhun huudahduksia, toisista pidätettyjä ilohuutoja. Sisäpuolelta jyskytettiin asuntojen oviin, mutta ulkoa vaadittiin hiljaisuutta jalon ritarin, herra Erik Turenpojan nimessä, ja jyskyttäjät hiljenivät ajatellen tulevaa tiliä.
David maisteri näyttäytyi ja katosi kerta toisensa jälkeen; hänen harhaileva katseensa tähysteli kaikkialle, ikäänkuin hän tahtoisi nähdä, mistäpäin apu tulisi. Mutta ainoastaan muutamia yhtä pelästyneitä naamoja kuin hänen näyttäytyi. Linnanpihalla seisoi aseellinen joukko lataillen pyssyjään, ja heidän yllään liehui ruotsalainen lippu.
Ritari oli noussut yläkertaan, mukanaan nuori pappismies, jota Katarina ei ollut ennen nähnyt. Paarit oli kannettu pois, vanki viety vankihuoneeseen. Suuri lauma hevosia talutettiin talliin ja muutamia äskentulleista miehistä asetettiin tallin eteen.
Rouvantuvassa vallitsi haudanhiljaisuus; Gunilla rouva makasi tainnuksissa, ja kun hän kerran hieman tointui, kuultiin hänen jupisevan itsekseen: "Hän ei koskaan, koskaan anna minulle anteeksi!"
Kuuden ajoissa kuului rummunpärinää.