"Säälittekö te lasta pukiessanne hänet jouhipaitaan; sitä paitsi on kirkko määrännyt sen rangaistukseksi törkeistä pahoista töistä; toimimme siis vain kirkon asioissa."
Ritari se lausui nämä sanat, ja sellaiset olivat ajan raa'at tavat, että riemulla katseltiin, kuinka palvelijat pukivat isä Tobiaan hirveään katumuspukuun.
Sen vaikutus oli yhtä nopea kuin hämmästyttävä.
"Tyttö houkutteli minut seuraamaan itseään", alkoi hän nopeasti, ilmeisesti kivun kiirehtimänä.
"Alusta! Mistä syystä tulitte tänne!" käski ritari ankarasti.
Tobias painoi päänsä alas; hän näytti huomanneen, ettei valhe voinut häntä auttaa kauemmin; väkäset tunkeutuivat yhä syvemmälle lihaan. Tällä hetkellä oi hän välittänyt muusta kuin miten pääsisi tuskista; niistä vapautuakseen hän olisi valehdellutkin itsestään mitä pahaa tahansa, jos sitä olisi vaadittu.
"Minulle luvattiin piispanhiippa, se minut sai tänne matkustamaan. Rouva Agneta Bese on kirkolle kuuliainen… Kirkolle on luvattu suuria etuja, jos joku sen palvelijoista saisi herra Erik Turenpojan taivutetuksi Tanskan alamaiseksi. Minusta oli ainoa keino koettaa Gunilla rouvan avulla…"
Ritari pani kätensä silmilleen.
"Hän vastusteli kauan, mutta kun sanoin hänelle, että oli kysymys ritarin ja hänen sielunsa iankaikkisesta autuudesta…"
"Kurja!" Ritari hillitsi mielensä. "Jatkakaa!" sanoi hän.