"Valehtelet!" huusi linnanvartia. "Sinut minä aina näin hänen tiellään."
"Vastoin tahtoani… Sanoinhan jo, että ne olivat perkeleen kuiskutuksia. Sentähden en voinutkaan seisoa vastaan, kun hän muutamia päiviä sitten pyysi minua seuraamaan… En tiennyt, mihin hän tahtoi minut viedä… en sitä kysynytkään… Olin kietoutunut himon pauloihin, ja hän oli luvannut…"
"Lapsi parkani!" huokasi vanha Karhuinen.
"Antakaa minun puhua!" huusi Sakko, joka oli suurella innolla kuunnellut.
Ritari nyökkäsi myöntävästi.
"Tiedättehän, että minä tulin ensin ja jätin kirjeen teille."
"Sen teit!"
"Minun piti juuri lähteä palausmatkalle, kun kuulin kavionkapsetta, ja kun nousin ylös puuhun, näin Elsan ja papin; he ratsastivat rinnatusten. Pappi puhui rakkaudestaan, ja Elsa käänsi päänsä poispäin, jottei pappi näkisi, kuinka hän hymyili hänelle."
"Se käärme!" mutisi Tobias.
"Minä kapusin alas", jatkoi poika, "ja riensin Elsaa vastaan, hän otti minut luokseen hevosen selkään ja kysyi, enkö voinut hankkia yösijaa. Mutta korvaani kuiskasi hän, että nyt voimme kostaa; minä ymmärsin heti, mitä hän tarkoitti, ja vastasin, ettei kunnianarvoisalla isällä ollut koskaan ollut parempaa yösijaa kuin minä voin hankkia."