"Minä kuulin David maisterin kieltävän häneltä pääsyn sinne… teidän käskystänne."
"Hän sanoi minulle, että hän oli kirjoittanut ja kertonut teille asiain menosta, mutta ei ollut saanut mitään vastausta."
He puhuivat kilvan, mutta aivan kuin äänettömästä sopimuksesta ei mainittu Gunilla rouvan nimeä, ja kuitenkin tiesivät kaikki, että rikollisin oli hän.
Erik Turenpoika taisteli kovan taistelun; ylpeys vaati, että hänet oli säästettävä; ritarillisuus, että laki oli sama kaikille.
"Te käsitätte kyllä", sanoi hän, "minkä syvimmin täytyy sattua minuun siitä, mitä täällä on tapahtunut. Kun hän, joka oli sydämelleni rakkain, on pettänyt velvollisuutensa ja saanut toiset seuraamaan esimerkkiään, ei minulla ole mitään oikeutta säästää yhtä ja koventaa rangaistusta toisille. Ne teistä, jotka haluavat siirtyä Tanskaan, ovat vapaat menemään, ne taasen, jotka edelleen tahtovat palvella Ruotsia, jäävät tänne; ainoa rangaistus, minkä määrään heille, on: ei mitään ylennyksiä ennenkuin sodan aikana!"
"Minä en voi toivoa pääseväni osalliseksi sellaisesta armosta", virkkoi kapteeni kunnioittavasti.
"Miksi ette?"
"Korkeimpana päällikkönä olisi minun ollut esimerkilläni estettävä kaikkien muiden luopumista."
"Kiitän teitä tästä tunnustuksesta, ja kun teidän nyt täytyy matkustaa, jätän teidän tehtäväksenne, kapteeni Renhult, pitää huolta jalosta Gunilla rouvasta, kun hän nyt palaa sukulaistensa luo Tanskaan."
Kuului tukahtunut hämmästyksen huuto; kaikki katsoivat ritariin, mutta kukaan ei rohennut virkkaa mitään.