Turussa olivat koolla ruotsalaiset ja suomalaiset herrat; valtionhoitaja oli jo pitänyt useita neuvotteluja heidän kanssaan. Muutamain kanssa oli vaikea tulla toimeen; niinpä oli Turun linnan entinen päällikkö, Magnus Frille, kieltäytynyt antamasta uskollisuudenlupausta valtionhoitajalle, koska hän — kuten ilmoitti — oli lupautunut Erik herran palvelukseen. Erik herraa siis odotettiin ikävällä monistakin syistä, ja kohtaus hänen ja valtionhoitajan kesken oli alusta alkaen hyvä, mutta kun he olivat vaihtaneet ajatuksiaan ja mielipiteitään ja katsoneet suoraan toisiaan silmiin, kävi heidän välinsä sydämelliseksi, luottavaiseksi.
Svante herra käsitti selvään, että sellainen mies oli kullan arvoinen; hän pyysi hänen ystävyyttään ja tarjosi omaansa, ja he lupasivat molemmat lujasti ja järkähtämättömästi tukea toisiaan.
Kutsuttiin suuri herrainkokous, ja siellä laati valtionhoitaja avoimen kirjeen, jolla hän määräsi Erik Turenpojan "tätä maanäärtä hoitamaan, tehden hänet tällä avoimella kirjeellä maan täysivaltaiseksi päämieheksi valtionhoitajan nimessä, niin että mitä hän teki tai tekemättä jätti suhteessa tai toisessa, mikä hänelle (valtionhoitajalle) ja valtakunnalle hyödyksi saattoi koitua, se oli pitävä kaikin puolin paikkansa. Ken täällä rohkenisi toisin tehdä, hänelle olkoon sama laki kuin sille, joka tahtoi valtionhoitajan ja valtakunnan vahinkoa, ilman mitään armoa."
Niin oli Erik Turenpoika saanut koko Suomen päämiehyyden, mutta hänen suuri valtansa ei houkutellut häntä tavoittelemaan korkeampaa. Hän oli ruotsalainen sydämeltään ja sielultaan. Jätämme hänet nyt, kun hän lähtee häihin, ja sen sijaan käännämme katseemme vanhaan Ruotsiin.
3.
IMMENRYÖSTÖ.
Kovina aikoina, jolloin sota ja vaino uhkaa, jolloin hätä on oven edessä ja tauti jo hiipinyt kynnyksen ylitse, näyttävät ihmiset tuntevan valtavaa tarvetta heittää huolet luotaan, unhottaa surunsa hetken hurjissa huveissa.
Niin oli laita Kalmarin läänissäkin 1505. Vihollisen tuhotyöt olivat tärvelleet edellisen vuoden sadon, Kalmarin linnasta lähetettiin pieniä tanskalaisia partiojoukkueita, jotka ryöstivät ja polttivat niin laajalta kuin uskalsivat maassa liikkua, vieläpä usein saaden apuväkeä vihollisten laivoista, jotka olivat ankkurissa kaupungin edustalla.
Hätä synnytti usein kuolettavia, aina pitkällisiä kuumetauteja, ja painostava mieliala levisi yhä laajemmalle rahvaan keskuuteen. Mutta kun levisi sanoma, että Tjustin kihlakunnassa tuli pidettäväksi markkinat, silloin ikäänkuin herättiin, niin houkutteleva oli toive saada heittää kaikki huolet pois vaikkapa ainoastaan päiväksikin.
Markkinat, joiden piti kestää kahdeksan päivää, alkoivat maaliskuun 10 päivänä. Jo päiviä ennen nähtiin suuria parvia jalkaisin, ratsain ja ajorattain, jotka vaivalloisesti retustivat eteenpäin savisia, kuraisia teitä. Väliin tuli kuormarattaita kulettaen markkinatavaroita, jotka olivat myöhästyneet ja joiden nyt täytyi joutua pikimmiten perille.