"Mutta voit panna itse henkesi vaaraan."
"Ei hätää! Täytyy jotakin uskaltaa, kun on kysymys sellaisesta vihollisesta."
Asian vielä ollessa parhaillaan puheena astui Åke ritari sisään; molemmat nuoret eivät olleet ennen nähneet toisiaan, mutta Niilo herra havaitsi ilolla, että puna nopeasti palasi hänen tyttärensä kalpeille poskille ja että ritari ilmeisellä ihailulla katseli kaunista neitsyttä.
Aamiaisen aikana antoi sattunut tapaus aihetta vilkkaaseen keskusteluun. Pappi oli hänkin sitä mieltä, ettei Märtan pitänyt antautua uusiin seikkailuihin, mutta Niilo herra ja Åke herra tuumivat, että he kyllä puolustaisivat häntä, mitä ikinä uhkaisikin.
Luultavasti edellinen tahtoi sattuneen tapauksen pohjalla yllyttää viimeksimainitun pikaiseen ratkaisuun. Nuori mies miellytti häntä suuresti ja ylhäinen heimoside vieläkin enemmän.
Pappi arvasi hänen ajatuksensa ja virkkoi sentähden ääneensä, että varmimman tuen saisi Märta siten, että menisi äkkiä kihloihin ja pian sen jälkeen naimisiin.
Nuoren Åke herran silmät puhuivat paremmin kuin sanat, mutta Niilo herra sanoi leikkisästi, että jollei pappivaari tahtonut ruveta hänen herrakseen ja miehekseen, oli tietymätöntä, mistä hän saisi sellaisen.
Tuumittiin monin puolin, millä tavoin sormus parhaiten oli lähetettävä omistajalleen. Niilo herra tahtoi ehdottomasti tehdä itse sen.
"Enkö ole itse tyttäreni edustaja?" sanoi hän. "Se häväistys, joka on aiottu hänelle, kohdistuu minuunkin."
Sitä vastoin oltiin yksimieliset siitä, ettei tanskalaista ritaria koetettaisi ottaa vangiksi; ensiksikään ei ollut varmaa, kuinka suuri seurue hänellä olisi mukanaan, toisekseen koko aiotut markkinahuvit muuttuisivat veriseksi kahakaksi ja sellaisista oli jo saatu kylliksi.