Pappi vanhuksen uusien esitysten johdosta päätettiin vihdoin jättää Märta pappilaan, kunnes Otto Rud joukkoineen olisi karkoitettu kylästä.
Niilo herralla ja papilla oli yhtä ja toista keskusteltavaa niistä varokeinoista, joihin oli ryhdyttävä, ja sentähden molemmat nuoret jätettiin kahdenkesken tutustumaan toisiinsa.
Nuori Märta muistutti pelästynyttä naarashirveä — hän oli hämmästyksen ja pelästyksen valloissa tapahtuman johdosta, ja nyt jätti hänet isänsä yksin nuoren ritarin seuraan; lapsi oli muutamissa tunneissa kokenut enemmän kuin koko edellisessä elämässään. Päivää aikaisemmin olisi hän niin kahdenkesken satuttuaan heti juossut etsimään äitiään; nyt istui hän hiljaa ja mietiskeli levotonna, eikö hänen isänsä joutuisi jononkin vaaraan Otto Rudin kanssa yhtyessään.
Åke arvasi hänen ajatuksensa ja sanoi puolustavansa hänen isäänsä, mitä tulisikin tapahtumaan.
Mutta silloin Märta sanoi, että häntä surettaisi kovin, jos Åke herrallekin tapahtuisi jotakin pahaa, ja kun tämä silloin tarttui hänen pieneen kätöseensä, katsoi hän nuoreen mieheen niin hartaan uskollisin, niin lapsellisen viattomin silmin, että toinen tunsi joutuvansa tykkänään hänen valtoihinsa.
Jos Åke herra olisi pitänyt yhä kätöstä omassaan, olisi hän tehnyt samoin kuin Otto Rud, ja vaikka hänellä olikin tytön isän suostumus siihen, ei siltä ollut sanottu, että hänellä olisi tytön itsensä, ja sentähden päästi hän sen irti ilman pienintäkään puristusta. Mutta kysellä tytön kotoisia asioita ja kertoa omiaan, sen uskalsi hän kyllä tehdä.
Kuinka suloinen Märta olikaan puhuessaan äidistään ja omista askareistaan; ne olivat ikäänkuin punoutuneet toisiinsa, ja Åke herra saattoi hyvin ymmärtää, että kelpo rouva kasvatti tyttärestään kunnollista ja huolellista emäntää.
Sitten kertoi hän puolestaan tytölle, mutta jo nyt katsoi hän olevansa velvollinen tekemään sen täydellä vilpittömyydellä, ja niin sanoi hän jo poikasena juurtuneen mieleensä sen ajatuksen, ettei mikään maallinen onni voinut kukoistaa hänelle eikä hänen sisaruksilleen. "Meidän sukumme on varmaan kuoleva sukupuuttoon, ennenkuin ilon ruusut ehtivät puhjeta Göksholmassa", sanoi hän syvästi huoaten.
"Sepäs on ihmeellistä!" vastasi Märta. "Minulle kajastaa elämä kuin ihana kevätpäivä."
"Teidän suvussanne ei ole tehty mitään suurta rikosta", sanoi nuori mies vakavasti.