Ei ole pelkkää pilaa, kun sanotaan, että me useimmiten puhumme peittääksemme ajatuksiamme; ken tahtoo tietää ajatukset, hänen on osattava lukea silmistä, näistä sielun peileistä, jotka eivät koskaan voi täydellisesti salata mitä mielessä liikkuu. Maunu ja Åke vaihtoivat myös katseen, ja vanhempi ymmärsi siitä, että hänen veljensä uskoi omistavansa sen sydämen, jonka hän oli viekkaudella houkutellut itselleen, ja samoin kuin isoisä oli murhannut Ruotsin onnen, niin oli nyt veli tuhonnut veljensä onnen ja siten erinnyt hänestä ainiaaksi.
Åke näki veljensä silmistä kuvastuvan häpeän, mustasukkaisuuden ja vihan, ja hänenkin täytyi ajatella isoisää henkipattona harhailemassa ympäri maata, ja hän muisti tarkkaan, kuinka katkerat tämän viimeiset hetket olivat. Mitä arvoa onkaan onnella ilman tyyntä omaatuntoa.
Papilta ei ollut kysytty mitään, ja sentähden ei hän ollut sekaantunut keskusteluun. Nyt sanoi hän hiljaa Åkelle, että halusi puhutella häntä kahdenkesken, ja nuori mies seurasi heti.
Maunu näytti silloin tuntevan todellista helpoitusta, nyt hän tahtoi esteettömästi sopia Niilo herran kanssa häistä, jotka hän tahtoi viettää niin pian kuin mahdollista.
Mutta Märta, joka siihen asti oli ollut hiljaisena kuulijana, sanoi tällöin, että ensin oli saatava hänen äitinsä suostumus. Niilo herra arveli, että se oli tarpeeton, mutta kun Märta pysyi lujana, pääsi hänen tahtonsa voitolle.
On ihmisiä, jotka ikäänkuin uinuvat kotelossaan läpi elämän, toisilta puhkeaa kuori ennen aikojaan, ja heidän täytyy avata siipensä lentoon, ennenkuin ovat saaneet voimia siihen.
Niin oli Märtan laita. Kun hän illalla oli vihdoin jäänyt yksin pieneen kamariinsa, tunsi hän itsensä tuiki väsyneeksi ja kurjaksi, kykenemättömäksi ajattelemaan ainoaakaan selvää ajatusta. Mutta alituiseen hän näki edessään kaksi silmää, jotka katselivat häntä melkein epätoivon ilmein, ja vastoin tahtoaankin täytyi hänen mietiskellä, mitähän ne tahtoivat hänelle sanoa.
Niinkuin käännellään kirjan lehtiä toinen toisensa jälkeen vihdoin löytääkseen sisällön ratkaisun, niin koetti hän palauttaa muistoonsa kaiken, mitä Åke oli sanonut, vieläpä selittää jokaisen katseenkin, ja kun hänelle silloin selvisi, että Åke epäilemättä rakasti häntä, silloin painoi hän päänsä käsiinsä ja itki hiljaa, mutta niin katkerasti, että sydän aivan oli pakahtumaisillaan, ja hän rukoili Jumalaa pyytäen saada kuolla.
Mutta arkituvasta kuuli hän isänsä hilpeän, äänekkään naurun; tehty liitto oli hänelle mieleen. Niilo herra oli ankara ja vaatelias herra; hän oli vihoitellut emännälleen siitä, että tämä synnytti hänelle ainoastaan tyttäriä, mutta heidän tavaton kauneutensa oli herättänyt hänen mielessään ylhäisten vävyjen toiveita, ja hänen toiveensa olivat toteutuneet, ennenkuin hän oli rohennut toivoakaan.
Jos Otto Rud olisi kosinut hänen tytärtään tavallisessa järjestyksessä, ei hän suinkaan olisi mistään isänmaallisista syistä katsonut olevansa velvollinen kieltämään suostumustaan. Nyt sitä vastoin, kun tytöllä jo oli kosija, saattoi hän esiintyä kuinka pöyhkeästi tahansa, ja niin hän esiintyikin, kuten tiedämme. Niilo herra aivan riemuitsi mielessään ajatellessaan, kuinka korkealle hän oli nouseva tulevain ylhäisten vävyjensä olkapäillä.