"Se hän olikin!" tokaisi Niilo herra.
"Mutta se on vain öljyn kaatamista tuleen. Se herättää suuttumusta kaikissa hänen talonpoikaisissa ystävissään."
Niilo herra löi kovasti pergamenttiin, joka oli hänen edessään pöydällä. "Tässä on minulla muuan hänen 'kutsuntakirjeistään', joita hän on lähetellyt kautta maan. Ei vähempää kuin joka neljäs mies, jokaisella hyvä jousi, yksitoista tusinaa nuolia, yhdentoista viikon eväs mukanaan, sotakelpoisia miehiä, joihin hän voi luottaa, on oleva valmiina neljätoista päivää pääsiäisen jälkeen yhtymään häneen Kalmarin edustalla. Svante herra itse, pirun Hemming Gadd mukanaan, on taipaleella rajaa kohden. Eikö tämä kaikki oikeuta kuningasta niihin ankariin toimenpiteihin, joihin hän aikoo ryhtyä tai on jo ryhtynyt?"
"Mutta aiottu kokous…"
"Että kuningas tulee, siitä olen vakuutettu, vaikka luonnollisesti hän ryhtyy niihin varovaisuuskeinoihin, joita olosuhteet vaativat. Mutta on tuskin luultavaa, että teidän uusi valtionhoitajanne pitää tehdyt sitoumukset; sellainen ei nykyään ole tapa Ruotsissa."
Korvapuusti sattui Erik herraan, niin että hän karahti tummanpunaiseksi kasvoiltaan. "Onko loukkaus tarkoitettu?" kysyi hän.
Niilo herra huomasi menneensä liian pitkälle. "Ei", vastasi hän.
"Tarkoitin lankoani, jonka pitäisi näyttää hyvää esimerkkiä."
"Onko minulla lupa lausua muutamia sanoja?" kysyi nuori Kustaa herra melkein nöyrästi.
"Kuulen teitä mielihyvällä."
"Lausutte kovia syytöksiä Ruotsin kansaa vastaan, mutta sen voi kyllä pitää ohjissa."