Mutta jos soitettiin tanssiin, silloin liikkuivat Kristinan jalat hänen tietämättään, kuten sotaorosen rummun pärrytyksen kuullessaan, hän odotti kärsimättömästi kutsua karkeloon, hänelle oli sama kuka pyysi, ja harvoin on huippuunsa kehittynyt taide ilmaissut suurempaa suloa kuin hän osoitti leijaillessaan yli lattian ritarin rinnalla. Jos kysyttiin, keneltä hän oli oppinut tanssitaidon, vastasi hän nauraen: "Voiko sellaista opettaa! Tanssin niinkuin minusta tuntuu parhaalta."
Alf ja Knut olivat kaksoiset ja puolitoista vuotta Kristinaa nuoremmat. Molemmat olivat perineet isänsä vakavan luonteen. Lujempaa rakkautta veljesten välillä oli tuskin nähtävissä.
Alituisen yhdessäolon ja samanikäisyyden olisi luullut synnyttävän ystävyyden molempien poikien ja Sten Svantenpojan välille. He lukivat, ratsastivat ja harjoittelivat ritarillisia aseleikkejä yhdessä ja sopivat hyvin keskenään, mutta nuoruuden ystävyydestä, joka on niin tavallinen tämänikäisten poikain kesken, ei näkynyt jälkeäkään. Norjalaiset kaksoisveljekset kulkivat omia teitään, ja ruotsalainen jäi tavallisesti yksin.
Sten oli liian ylpeä lausuakseen moitteita ja liian ylevämielinen valittaakseen.
"Etkö tahdo olla yhdessä Knutin ja Alfin kanssa kauemmin kuin harjoituksenne kestävät?" kysyi Märta rouva eräänä päivänä, kun poika tapansa mukaan tuli hänen luoksensa.
"Kyllähän minä", vastasi Sten punastuen, "mutta minä olen mielelläni myös sinun ja Kristinan seurassa."
Ja viimeksimainittu oli kovasti mieltynyt hänen seuraansa. Hänen edessään ei tyttönen ollut ujo, hänen kanssaan saattoi hän puhella ja kuvailla lapsuudenkotiaan ja retkiään ylös tuntureille. Sten kertoi oleskelustaan Taalainmaassa ja rakkaudesta ja huolenpidosta, jota hänelle osoitettiin; hän oli rakastettu ja tuttu joka talossa mihin meni. "Kaikki vain isäni tähden", oli hänellä tapana lisätä.
Mutta jos veljekset pitivät toisistaan, niin oli sisar heidän ihailevain katseidensa yhteinen esine. He eivät voineet olla näkemättä sitä molemminpuolista kiintymystä, joka oli herännyt hänen ja Stenin välillä, ja keskenään neuvoteltuaan pyysivät he häntä tulemaan heidän huoneeseensa tärkeään keskusteluun.
"Mitä te tahdotte?" kysyi tyttö epäluuloisesti astuen sisään ja istuutuen heidän väliinsä.
"Kuulepas, sinä! Me emme pidä siitä, että sinä olet niin paljon yksissä Stenin kanssa."