"Teet oikein siinä", vastasi Märta mietteissään. "Minä saan tulla toimeen niin hyvin kuin voin."
Sten oli iloinen tästä tiedon saatuaan. Hän ikävöi nähdä jälleen taalalaisia ystäviään, ja sitä paitsi oli hänen isänsä luvannut hänelle, että he matkalla poikkeaisivat arkkipiispan ja mahdollisesti useampainkin tuttavain luona.
Svante Niilonpoika tiesi hyvin, mitä hän teki uskoessaan Tukholman linnan Märta rouvan haltuun. Tämä oli kykenevä vastuunalaiseen asemaan ja keksi kyllä keinoja vaaran uhatessa.
Lähtönsä edellisenä päivänä sai valtionhoitaja kirjeen Hemming Gaddilta, joka oli Kalmarin edustalla piirityshommissa. Hän kirjoitti suurista vaikeuksista, joita hänellä oli voitettavanaan, ja pyysi, että Jumalan tähden lähetettäisiin hänelle muonavaroja ja miehiä, niin että hän voisi pontevasti ryhtyä piiritykseen.
Märta kutsuttiin salakamariin, ja täällä sai hän tiedon kirjeen sisällöstä. Lisäksi sanottiin hänelle, että tanskalaiset kaapparilaivat estivät tavaranvaihdon ja hävittivät kaikkialla rannikoilla. Oli siis välttämätöntä, että hänellä oli laivoja lähettää vihollista vastaan, jos niin tarvittaisiin.
Rohkea nainen ei säikähtänyt näistä tiedoista, hän kyseli vain, mihin varokeinoihin oli ryhdyttävä. Olihan hänen kasvatusäidillään, Ingeborg rouvalla, ollut linna kerran huolenpidossaan, ja olihan Tanskan kuningatar kestänyt pitkäaikaisen piirityksen. Kuitenkin täytyi hänen myöntää omassa povessaan, ettei hän nyt tuntenut sitä epätoivon rohkeutta, joka häntä elähytti, kun hän tarttui miekkaan kostaakseen Knut Alfinpojan kuoleman. Levottomuudella ja huolella hän kävi tehtäväänsä, mutta hän osasi salata sen, ja hymyilevin huulin ja parhain onnentoivotuksin hän ojensi herralleen kätensä jäähyväisiksi.
Kristina ei tehnyt niin. Hän suri hillittömästi, kun hänet oli eroitettu Stenistä, ja tuumi, että nyt oli kaikki hänelle samantekevää. Viisas äiti piti häntä tarkoin silmällä ja jätti nuoren Olavi Juhananpojan tehtäväksi opastaa häntä tieteellisissä opinnoissa.
* * * * *
Valtionhoitajalla oli vain pieni seurue mukanaan ja hän teki lyhyitä päivämatkoja saadakseen kaikkialla tilaisuuden edeltäjänsä tavoin puhutella kansaa ja katsella oloja omin silmin. Ja missä hän liikkuikin, tulivat asujamet tuoden pitkät piustat valituksiaan ja rukoillen häntä toimittamaan apua. Jokaiselle oli hänellä osanottava tai elähyttävä sananen.
Ekolsundin itäpuolella oli Piispan-Arnö. Se oli lujasti varustettu vallein ja juoksuhaudoin. Suuren rakennuksen rinnalla oli kappeli, jossa vietettiin jumalanpalvelusta joka sunnuntai piispan ollessa siellä. Svante herra oli lähettänyt viestin saapumisestaan, ja kaikki ovet olivat avoinna ottamassa häntä vastaan.