"Ulkona porrasten edessä oli kaksi tikkua ristissä."
He huutelivat sikin sokin kilpaillen keskenään.
"Kurjat raukat!" huusi nainen, jotta metsä kajahti vastaan. "Voinko minä mitä sille, että te annatte elukoillenne sellaista ruokaa, että ne siitä hullaantuvat? Eikö juomanne liika olut ollut syynä siihen, että ajoitte yöllä aivan kuin paholainen olisi istunut hevosen lautasilla ja hevonen pelästyksissään kaatui taittaen jalkansa? Voinko minä mitä sille, että tuuli oli kovempi kuin ne kurjat räystäskoukut, joiden varassa navetan katto oli? Ja jos joku muu kuin minä olisi kuullut riidan isän ja pojan kesken muutamista kurjista äyrityisistä, ei minua olisi syytetty siitä, että vanhus haukkoo viimeisiä henkiään! Jollei ruoka-aittoihin sovitettaisi lemmenkohtauksia, ei ovia pidettäisi auki varkaita varten, ja jos kaikki olisi kunnossa ja järjestyksessä kuten muinaisina päivinä, ette pelkäisi muutamia tikkuja, jotka tuuli on heittänyt ristikkäin."
Sanat syöksyivät hyökyaaltona hänen huuliltaan, mutta samalla vapautti hän itsensä ihailtavalla notkeudella, ja miehet katselivat häntä kunnioituksen sekaisella pelolla. Kenenkään päähän ei pälkähtänyt häntä vastustaa tai ottaa kiinni uudelleen.
"Oletko kotoisin Suomesta?" virkkoi ritari.
"Sen sanominen ei ole mikään taikatemppu."
"Mitä täällä teet?"
"Minut on kutsuttu."
"Kuka kutsui?"
"Hänen armonsa arkkipiispan…"