"Missä Hemming Gadd tuo kuuluviin mahtavan äänensä, siellä virtaavat joukot luo. Kukaan ei sitten Engelbrektin päivien ole osannut niin voittaa sydämiä puolelleen. Kenties ei aiottu loukkaus jäisi kostamatta!"
Kunnianarvoisa isä nousi uudestaan. "Uskaltaisiko hän?" kysyi hän.
"Siihen valtaan nähden, mikä hänellä on, voi kiusaus käydä hänelle voittamattomaksi."
"Heh! Mitä hän voisi tehdä?"
"Antaa vastauksen Ruotsin rahvaalle."
Vanhoissa ryppyisissä kasvoissa kuvastuivat ristiriitaiset mielenliikutukset. Melkein tietämättään nousi arkkipiispa ja alkoi kävellä huoneessa edestakaisin. Näytti siltä, kuin sairaus olisi ollut harkittu ainoastaan keinoksi katkaista keskustelu, kun kunnianarvoisa isä katsoi niin hyväksi… Hän kulki lujin askelin lattian poikki, pysähtyi jälleen valtionhoitajan eteen ja kysyi voimakkaalla mielenliikutuksella:
"Sanotteko sitä isänmaanrakkaudeksi?"
"En ole sanonut, että tohtori Hemming on mikään pyhimys."
"Kiihoittaa kansaa kirkon ruhtinaita vastaan!"
"Toivokaamme, ettei hän tee sitä."