"Tuomitkaa saavutetun kokemuksen mukaan." Kuului kolme kevyttä lyöntiä ovelle. Arkkipiispa näytti tulevan hämilleen. "Se on palvelijani", sanoi hän, "joka on saanut käskyn ilmoittaa minulle, että keskustelumme on nyt kestänyt yli tunnin! Seudun arvokkaimmat miehet ovat kokoontuneet ulompaan huoneeseen. Ettekö tahdo kunnioittaa ja ilahuttaa heitä näyttäytymällä heille?"
"Sen teen suureksi ilokseni ja kiitän teitä sydämellisesti tästä huomaavaisuudesta."
"Meidän tohtori Hemmingiä koskeva sopimuksemme…"
"Olemme jo määränneet ehdot."
"Milloin matkustatte?"
"Viimeistään huomisaamuna."
"Tulkaa sitten tänne illalla!"
"Sitten saan samalla sanoa jäähyväiset ja kiittää kaikesta osoitetusta vierasvaraisuudesta."
"Ottakaa poikanne mukaan!"
"Ajattelin juuri pyytää lupaa siihen." Svante herra meni ulompaan huoneeseen, joka vilisi täynnä niinsanottuja rauhanystäviä, mutta jos tarkoitus oli saada hänet toiseen vakaumukseen, niin vehkeilijät erehtyivät. Svante Niilonpoika osasi pitää puoliaan. Hän esitti selviä, päteviä todistuksia; hän osoitti maan aseman ja kuinka välttämätöntä oli koota voimat; hän kysyi heiltä, eivätkö he tahtoneet pysyä vapaana, riippumattomana kansana, ja kun he ehdottomasti myönsivät tämän, muistutti hän heille, kuinka muinoin urhot iskivät yhteen ja vasta kun näyttäytyi, ettei toinen voinut lyödä toista maahan, tekivät veljesliiton.