Eukko tukehdutti tuskanhuutonsa ja nousi vaivalloisesti. Sitten hän heristi nyrkillään heidän jälkeensä, mutta riensi sen jälkeen nopein askelin taloon ja asemiesten tupaan.
Siellä makasivat nuoret miehet vaipuneina syvään uneen.
Hän otti nopeasti pienen pullon poveltaan ja kaasi siitä muutamia tippoja jokaisen nukkuvan huulille. Tuokion kuluttua avasivat he silmänsä ja tuijottivat hämmästyneinä ympärilleen.
"Pian pystyyn!" huusi eukko. "Kastakaa päänne ulkona pyhään lähteeseen ja rientäkää sitten pelastamaan nuorta herraanne, joka on vaarassa!"
He tottelivat häntä epäröimättä ja väittämättä vastaan. Eukko oli ennen heitä metsässä.
"Menkää itään päin!" sanoi hän. "Voisinpa antaa teille linnunsiivet, sillä vaara lähestyy! Rientäkää, rientäkää! On kysymys enemmästä kuin ihmishengestä!"
Mutta kun he olivat kaikki poissa, kääntyi hän aurinkoa kohden ja kohotti ja laski käsivartensa moneen kertaan. "Jumala! Jumala!" jupisi hän. "Olen maksanut osan velastani, lasketaanko se hyväkseni?"
Sen jälkeen palasi hän nopein askelin taloon.
Rouva Bonti tuli häntä vastaan.
"Olet herättänyt asemiehet!" sanoi hän kiihkeästi.