"Se oli sattumalta Akselin päässä." Läsnäolijain joukosta kuului hämmästyksen hälinää, mutta he hiipivät pois toinen toisensa jälkeen ja ratsastivat tiehensä minkä hevosten kavioista lähti. Kukaan ei tahtonut joutua riitaan hänen armonsa arkkipiispan kanssa.
Valtionhoitaja ei kiinnittänyt siihen huomiotaan. Hän heittäytyi myrskyisellä kiihkeydellä surunsa ja raivonsa valtaan, mutta kun tämä vihdoin asettui, silloin näki hän kummakseen, että kaikki vieraat olivat poistuneet. Hän oli yksin asemiestensä, poikansa ja vainajan kanssa.
"Pitäkää huoli kirstusta!" sanoi hän ensiksimainituille. "Tahdomme haudata hänet huomenna."
"Sinä seuraat minua arkkipiispan luo!" käski hän poikaansa ja lähti huoneesta.
Tämä pyysi turhaan, että hän saisi ensin puhutella isäänsä kahdenkesken.
"Minä en halua mitään neuvoja, mutta vaadin tottelevaisuutta!" kuului ankara vastaus.
Rouva Bonti tuli heitä vastaan jo portilla. Hän kertoi kyynelsilmin ja nyyhkyttäen, että hirveä tapaus oli koskenut niin hänen armoonsa, että oli hyvin pelonalaista, toipuisiko hän enää koskaan. Ei mistään hinnasta maailmassa saisi valtionhoitaja mennä hänen luokseen, mahdollisesti olisi hän parempi huomenna, ja silloin hän varmaan pyytäisi hartaasti keskustelua ritarin kanssa.
"Mutta murhaaja on pantava varmaan talteen!"
"Ah, teidän armonne, he ovat lähteneet tiehensä. Toivon tosin, että löydämme heidät tänään tai yön kuluessa."
"Lähetän muutamia omista asemiehistäni etsimään."