"Enkö sitä sanonut! He ovat jo löytäneet toisensa!" huudahti Krister astuen sisään. "Mutta tämä sydämetön tempautui sylistäni rientääkseen tänne."
"Mutta Magda", sanoi Dordi, "ethän tiennyt…"
"En tiedä nytkään, kuinka se on tapahtunut."
"Rakkaus on arvoitus. Se ratkaistaan huomaamatta, kukaan ei voi sanoa, missä ja milloin", sanoi Erik herra.
"Dordi! Mitä sanovatkaan vanhempasi?"
"He iloitsevat meidän onnestamme. Tulkaa, ilmoittakaamme heti äidilleni!"
Sillävälin vaelsi Katarina pienen seuralaisensa kera iäti viheriöivässä hongistossa.
"Minusta tuntuu", sanoi Katarina, "kuin honka olisi kuva kansastamme, luja ja järkähtämätön taistelussaan ankaraa ilmanalaa samoin kuin anastajiakin vastaan. Katsos vain, kuinka vakavina hongat seisovat, aivan kuin miehet, jotka voivat taittua, mutta eivät koskaan taipua."
"Sentähden minua kai niin peloittaakin kävellä tänne yksin", vastasi
Kristina, "varsinkin tuonne vanhalle kiviröykkiöiselle hautakummulle."
"Onko se täällä metsässä?" kysyi Katarina. "On, ei kovinkaan kaukana.
Tahdotteko mennä sinne, neitsyt?"