"Mielelläni tahtoisin."
"Tulkaa sitten!"
Tyttö poikkesi kapealle jalkapolulle, mutta se loppui pian ja he olivat sankassa metsässä. Kristina meni siitä huolimatta reippaasti ja epäröimättä eteenpäin.
"Kuinka osaatte täällä kulkea?" kysyi Katarina.
"Olen kulkenut tänne niin monia kertoja."
"Yksinkö?"
"Useimmiten yksin."
"Sanoitte äsken, että teitä peloittaisi kulkea yksin metsässä."
"Sentähden juoksen, päästäkseni nopeammin perille."
Näreikkö oli niin tiheää, että näytti melkein läpipääsemättömältä, mutta Kristina tiesi raivata tiensä ja auttoi Katarinaakin tunkeutumaan lävitse.