Kukaan ei liikahtanut paikaltaan.
"Vihdoinkin", sanoi eukko ikäänkuin itsekseen "Ihme!… Niin, niin, sen täytyy olla niin."
Neitsyet seisoivat edelleen liikahtamatta paikoiltaan; eukko lähestyi heitä hitaasti.
"Mistä tulette?" kysyi hän.
"Valmyra!" huudahti Katarina, joka vasta nyt tunsi vanhan naisen.
"Neitsyt Katarina Niilontytär!… Viipurissa! Ah, minun silmäni ovat olleet sokaistut!"
"Mitä tarkoitatte?"
"Ihme, ihme!" huudahti eukko uudelleen.
"Mitä nyt, Valmyra?"
"Sanokaa, onko se teillä?"