"Annikka muori, tuota suurta telttaa ei ole ollut täällä ennen."
"Eikä sitä tule kauan olemaankaan", sanoi muori. Kun he menivät telttaan sisälle, näkivät he siellä katetun pöydän, joka ulottui teltan päästä toiseen.
"Tuleeko teillä olemaan vieraspidot?" kysyi Sten kummissaan.
"Kaikille suurmiesten emännille viidestä kirkkopitäjästä!… Niin, se juuri on tarkoitus!"
"Oletteko tehnyt sen minun tähteni?"
"Kenenkäs sitten?"
"Mutta, Annikka muori…" Hän katkaisi lauseensa. Muoria olisi pahoin loukannut, jos hän olisi sanonut, ettei tämä olisi voinut keksiä mitään vähemmän ilahuttavaa, ja hänen täytyi kaikessa tapauksessa osoittaa kiitollisuuttaan toisen hyvästä tarkoituksesta.
Mutta mummo näytti lukevan hänen ajatuksensa. "Näen kyllä, ettei se maistu oikein hyvälle", sanoi hän. "Mutta siltä voi se olla hyödyllistä ja välttämätöntä."
"Mitä tarkoitatte, muori kulta?"
"Sitä, että ainoastaan miehet saavat olla yksissä valtionhoitajan kanssa päivät päästään. Jos hän kulkisi ympäri Taalainmaan, olisin antanut jokaisen pitäjän puuhata puolestaan; mutta nyt, kun eivät miehet eivätkä naiset saa nähdä siunattua nuorta herraani, ja siitä sentään voi olla oma hyötynsä, päätin minä ryhtyä tähän hommaan."