Toimekas nainen riensi pitämään huolta hommistaan ja laitoksistaan.
Kohta sen jälkeen näki Sten tuotavan vadin toisensa jälkeen ja pantavan pöytään.
Siinä oli sekä savustettua että tuoresta liikkiötä, suuria kokonaisina keitettyjä haukia, siinä oli lammaspaistit ja paistetut kanat, siinä riisipuurot ja omenamuhennokset, keitetyt nauriit ja herneet.
Vihdoin tuli Annikka muori itse kantaen kahta suurta maljaa leivoksia, jotka hän asetti keskelle pöytää. Sitten vieritettiin sisälle kolme tynnyriä olutta, ja suuria kannuja täynnä kirsimarjajuomaa pantiin pöydälle. Leivästä, voista ja juustosta ei ollut suinkaan puutetta, ja kun sitten emäntä tutkivasti silmäili pöytäänsä päästä päähän, ei hänestä näyttänyt siitä puuttuvan mitään.
"Veitsen, haarukan ja lusikan tuo kukin mukanaan vanhan tavan mukaan", sanoi hän, "enkä aio antaa enempää kuin yhden lautasen kullekin".
Kohta sen jälkeen saapui ratsain pari arvoisaa rouvaa. Heitä seurasivat pian toiset, ja hetken kuluttua oli koko talo täynnä ihmisiä ja hevosia, oli muutamia harvoja vaunujakin, jotka notkuivat raskailla puujousteillaan, ja joukko palvelijoita, joiden oli otettava hevoset huostaansa.
Annikka muori ja Sten Svantenpoika ottivat vieraat vastaan, ja viimeksimainittu oli niin hauska seuramies, puhutteli heti niin tuttavallisesti ja ystävällisesti kaikkia, että tuttavuus oli tehty heti näkemältä. Tällä kertaa ei välitetty edes kursailemisesta, ja kun Sten tarttui molemmilla käsivarsillaan kahden pyylevän rouvan käsipuoleen ja vei heidät telttaan, silloin seurasivat toiset empimättä jälestä. Olihan saatava olla nuoren herran läheisyydessä niin kauan kuin mahdollista ja kuultava mitä hän sanoi, mahdollisesti saisi sanasen puhuakin hänen kuullakseen.
Kaikki ne, joiden kotona hän oli käynyt lapsuudessaan, ne, jotka olivat nähneet hänet kirkolla tai kohdanneet tiellä, olivat uteliaat tietämään, muistiko hän sen ja sen tapauksen, ja nyt he kertoivat sellaisella seikkaperäisyydellä, että hän tosiaankin saattoi uskoa olleensa tapauksissa mukana, mutta näitä juttuja ei kerrottu perätysten, vaan vähintään kymmenen kerrallaan, ja kun Sten nyökkäsi myöntävästi, taputtelivat he polviaan ja nauroivat katketakseen.
Mutta Annikka muori pysyttäytyi niiden parvessa, jotka eivät vielä olleet saaneet puhutella nuorta herraa tai olivat juuri loitonneet; hänen luotansa. "No, mitä nyt sanotte?" kysyi hän jälkimäisiltä.
"Sellainen siunattu lapsi!"