"Sen ja monia muita!"
"Mitä sitten?"
"Hän pyysi minua sanomaan, että suukkonen, jonka annoitte hänelle, vieläkin polttaa hänen huuliaan."
"Ah!" Rikissa peitteli kasvonsa tarkemmin hunnulla.
"Olen tuonut joukon lahjoja, ei niin upeita, että ne herättäisivät ihmisten epäluuloja teitä kohtaan, mutta kylliksi hyviä antaakseen kauneudellenne uutta loistetta."
"Mutta jos isäni kieltäytyy ottamasta niitä vastaan?"
"Minä kyllä taivutan hänet suostumaan."
"Paljoon olette sitoutunutkin; minua huvittaa nähdä miten selviätte."
He lähestyivät kotia, ja Rikissa riensi edeltä, jottei herättäisi epäluuloja. Mutta suureksi hämmästyksekseen löysi hän huoneestaan turkisvaipan, kärpännahkalla reunustetun lakin, useita pukuja, huntuja ja muita naisten hempuja. Rikissan koetellessa kappaletta toisensa jälkeen ja ilmaistessa tyytyväisyytensä innokkain huudahduksin etsi David maisteri käsiinsä Olavi mestarin ilmaistakseen hänelle mikä hänen asiansa oikeastaan oli.
Hannu kuningas oli muutamia kertoja ollut puodissa, mutta oli näyttänyt siltä, kuin kaunis myyjätär tekisi häneen suuremman vaikutuksen kuin ne kalleudet, joita tämä näytteli. Kerran oli hän pyytänyt tyttöä näyttämään kallisarvoisimman jalokiven mitä hänellä oli myytävänä, ja kun Rikissa silloin otti esiin suuren sinikiven, joka hyvin sopi kiinnitettäväksi kuninkaan hattuun, otti hän sen heti. Mutta seuraavana päivänä tuli muuan kuninkaan hovipojista ja antoi sen takaisin varustettuna kirjoituksella: "Muistoksi!" Olavi mestari suuttui aika tavalla… Koristusta ei ollut lainkaan maksettu, ja hänestä näytti se kohtuuttomalta ilveilyltä, varsinkin kun kuningas ei sen jälkeen koskaan käynyt puodissa eikä edes kulkenut sitä katua.