David maisteri kertoi, että kuninkaan oli tosiaankin vallannut rakkaus Rikissaan. Hänen tarkoituksensa oli ollut kiinnittää se kallisarvoiseen helminauhaan ja pyytää, että saisi sen itse ripustaa Rikissan kaulaan; mutta Edela rouvan mielessä oli herännyt epäluuloja, ja rukouksin ja kyynelin oli hän saanut kuninkaan siitä luopumaan.
Mutta kuningas ei ollut silti unhoittanut velkaansa; David maisteri oli nyt tullut sekä noutamaan että maksamaan mainittua koristetta, mutta jottei neitsyelle koituisi mitään vahinkoa, lähetti kuningas muutamia lahjoja, joita vastaanottamasta Olavi mestari ei toivottavasti tyttöä kieltänyt, kun niitä ei lähettänyt mikään rakastaja, vaan ystävä kauneimmalle neitsyelle, minkä oli nähnyt.
Kuka isä ei olisi ollut mielissään sellaisesta huomiosta! Olavi mestari kumarteli ja änkytti, mutta kun kiusaaja otti täpötäyden rahakukkaron ja maksoi kivestä kaksinkertaisen hinnan, ilmeni hänen tyytyväisyytensä yhä syvemmissä kumarruksissa ja moninkertaisissa kiitoksissa.
Rikissa kutsuttiin saapuville ja hänelle annettiin lupa ottaa vastaan annetut lahjat.
"Saanko myös käyttää niitä milloin tahdon?" kysyi hän.
Olavi mestari loi katseen vieraaseensa ja vastasi: "Ne ovat annetut niin hyvässä tarkoituksessa, etten katso voivani kieltää sitä sinulta. Jos jollakulla olisi sanomista sitä vastaan, niin neuvo hänet minun luokseni, minä kyllä hänelle vastaan."
"Sen kyllä voin tehdä itsekin", vastasi Rikissa.
Olavi mestari oli ennen kaikkea kauppias. Hänen kiitollisuuteensa David maisteria kohtaan oli sekoittunut salainen aavistus, ettei tämä sieni ollut vielä läheskään puserrettu kuiviin, eikä sentähden ollut niinkään vähän voitonjanoa hänen lausunnossaan, että häntä surettaisi, jollei David maisteri tästä lähtien pitäisi hänen taloaan kotinaan Tukholmassa.
Tämä puristi hänen kättään ja kiitti. Kysymys voitiin täten pitää ratkaistuna. Hurskaan miehen oli käytävä monissa luostareissa, ja kun hän palasi iltamyöhällä, suuntasi hän todellisella ilolla askeleensa Olavi mestarin tyyneen kotiin.
Yksinkertainen porvaristyttö vaihtoi vähitellen pukunsa jalosukuisen neitsyen pukuun. Hänen isänsä tosin rypisteli sille kulmiaan, mutta ensiksikin hänen tyttärensä kauneus tuli vielä silmiinpistävämmäksi kuin ennen, toiseksi lisääntyi ostajain luku sangen tuntuvasti, ja kolmanneksi ei tytön koreus maksanut hänelle mitään, eikä hänen päähänsä pälkähtänyt, että seuraukset saattaisivat käydä hänelle vähemmän hyviksi.