"Näyttäkää se minulle, pyydän sitä hartaasti!"
"Mielihyvällä!" Akseli herra veti poveltaan pienen pussin, avasi sen ja etsi sormusta… Se oli poissa.
"Tämä on noituutta!" huudahti hän pelästyneenä. "Missä teillä on asuntonne?" kysyi Åke herra. "Dominikaaniluostarissa."
"Silloin on asia helposti selitettävissä!"
"Se on minulta varastettu nukkuessani."
"Jos se on sama onneton sormus, joka minulla oli kerran kädessäni, saatte kiittää Jumalaa, sillä Hän on pelastanut henkenne."
"Nuori mies, tahdotteko luottaa meihin?" kysyi Åke herra osanottavasti.
Akseli, Årstan herra, näytti aivan kuin puusta pudonneelta; hän ei uskonut, että sormus oli kadonnut luonnollisella tavalla. David maisteri oli ainoa, joka tunsi salaisuuden. Oliko hän tehnyt varkauden?
"Tulkaa mukanani kotiini", sanoi Pietari herra. "Meidän täytyy saada häiritsemättä keskustella asiasta."
Kaikki kolme lähtivät yhdessä puodista. Rikissa juoksi yläkertaan katsomaan heidän jälkeensä.