Silloin sattuivat hänen silmänsä kahteen suureen rautalaatikkoon, jotka olivat rinnakkain eräässä huoneen nurkassa. Hänen isänsä oli kerran näyttänyt, mihin tarkoitukseen ne olivat aiotut. Kun hän painoi erästä seinässä olevaa nappia, avautui siihen niin suuri aukko, että laatikot sangen helposti saattoi työntää sinne; nappula vedettiin pois, ja seinä oli jälleen ennallaan. Hän teki nopean kokeen, ja nähtyään, että se onnistui, oli hänen lähin huolensa kerätä kaikki kalleudet laatikkoihin. Kaikkein kallisarvoisin koriste oli tosin poissa, mutta sehän oli Olavilla ja tämän oli annettava se takaisin hänelle.
Hän kuuli, kuinka työpajassa tehtiin työtä, mutta siellä oli ainoastaan vähäarvoisia esineitä. Kuitenkin nouti hän sieltä yhtä ja toista, vei toisia laitettavaksi ja sanoi, että hän mahdollisesti erään huviretken tähden sulkee puodin huomiseksi.
Kun kaikki tyyni oli pantu säilytyspaikkaansa, työnnettiin laatikot paikoilleen, mutta kun seinä oli laitettu ennalleen, ei hän unohtanut viimeistä varokeinoa, vaan kiersi nappulan irti. Sen jälkeen ei terävinkään silmä voinut keksiä salaisuutta.
Rikissa veti helpoituksen huokauksen; nyt oli hän varma kaikkiin nähden — David maisteriinkin.
Tämä oli lakannut liikuskelemasta ylhäällä, hänen saattoi siis minä hetkenä tahansa odottaa tulevan alas… voisipa vain saada hänet puhumaan!
Nyt narisivat portaat, valonsäde pilkahti oven raosta, se aukeni ja maisteri astui sisään. Hän piti kynttilää toisessa kädessään ja pulloa toisessa.
"En luule koskaan onnistuneeni paremmin!" sanoi hän tyytyväisesti myhäillen.
"Mitä ominaisuuksia tällä juomalla on?"
"Se valaa tulta suoniin!"
"Ja herättää rakkauden?"