Pietari herra riensi tyynnyttämään Märta rouvan hätäilemistä. Hän kertoi, mihin toimenpiteihin oli jo ryhdytty tyyneyden säilyttämiseksi; mutta tärkeintä kaikista olisi, että onnistuttaisiin vangitsemaan vaarallinen yllyttäjä ja vehkeilijä, David maisteri. — Tälaikaa oli Akseli herra kääntynyt kauniin neitsyen puoleen. Lieneekö hän tänään osannut paremmin sovitella sanansa vai tekikö taikajuoma vaikutuksensa, vaikkei Kristina sitä tahtonut myöntää? Neitsyt hymyili hänelle, ei vetänyt pois kättä, johon hän oli tarttunut, ja vastasi vihdoin ujosti, myöntäen hänen pyyntöönsä saada puhutella Märta rouvaa.
Nuori mies oli liian onnellinen ollakseen käyttämättä niin suotuisaa mielialaa hyväkseen, ja hetkisen kuluttua seisoivat nuoret äskenkihlatut käsi kädessä ja ottivat vastaan Pietari herran ja Märta rouvan onnentoivotukset.
Rikissa oli vielä huoneessa hänkin, kukaan ei kiinnittänyt häneen huomiotaan. Kaikki, mitä hän oli nähnyt, oli herättänyt hänen ihmettelyään; oli kuin hän näkisi jonkin toisen maailman. Kun Kristina kihlautui tanskalaiselle aatelismiehelle, toteutui siten hänen rakkain toivomuksensa, mutta kuitenkin tuntui hänestä, ikäänkuin välimatka pitenisi Olavin ja hänen välillään.
Taasenkin astui sisään muuan palvelija ja ilmoitti, että lukutunti oli käsissä.
Kristinan silmät välähtivät; hän heitti päänsä ylpeästi taaksepäin sanoen: "Seuratkaa minua kaikki! Rangaistus on tuleva sellaiseksi kuin on ollut rikoskin!"
"Mikä on tarkoituksesi?" kysyi Märta rouva. "Onneni tähden rukoilen rikollisen puolesta", sanoi Akseli herra lempeästi.
"No, hyvä sitten, tahdon olla sääliväinen; paljon lempeämpi kuin hän ansaitsee!" sanoi Kristina luoden katseen Rikissaan. Kun tämä hänen viittauksestaan lähestyi, kuiskasi hän: "Sinä rakastat häntä?"
"Niin, jalo neiti!"
"Seuraa sitten minua!"
Tietämätönnä siitä, mitä oli tapahtunut, kokonaan järjettömän intohimonsa elähyttämänä ja lujasti päättäneenä ilmaista sen, oli Olavi tavalliseen aikaan astunut lukuhuoneeseen. Hän oli iloinen, kun neitsyt ei ollut vielä siellä, hän tarvitsi aikaa tyyntyäkseen. Kallisarvoinen koristus, joka hänellä oli hallussaan, oli ihmeellisellä tavalla lisännyt hänen rohkeuttaan ja hälventänyt hänen epäilyksiään. Hän ei tuntenut mitään pelkoa, että ainaiseksi menettäisi onnen joka päivä nähdä Kristinaa ja oleskella hänen läheisyydessään.