Seuraavana aamuna ilmoitettiin yön tapahtumista Märta rouvalle. Herra Pietari Turenpoika sanoi hänelle, että kaupungin oli kiittäminen nuorta Rikissaa siitä tyyneydestä, mikä vallitsi, ja hän luultavasti sai maksaa sen hengellään.
Kun Akseli, Årstan herra, sai kuulla mitä oli tapahtunut ja että David maisteri oli kuolemaisillaan, tahtoi hän rientää hänen luoksensa saadakseen sormuksensa takaisin. "Nyt ei hänellä ole mitään syytä pitää sitä", sanoi hän Pietari Turenpojalle.
"Minä seuraan teitä", vastasi tämä. "Minua haluttaa kuulla, kuinka hän pääsee täyttämästä toivomustanne."
Lähettiläs, joka kutsui Olavia Rikissan luo, tapasi hänet juuri hänen ollessaan lähdössä Upsalaan.
Se ei häntä miellyttänyt, mutta kuolevan toivomus on pyhä, ja hän riensi sitä noudattamaan.
Puna tytön poskilla ja iloinen hymy, jolla hän otti Olavin vastaan, ei viitannut läheiseen kuolemaan. Tämän ajatuksen luki hän siitä kummastuksen ilmeestä, jolla nuori mies katseli häntä saapuessaan. "En minä ole teitä pettänyt", sanoi hän ojentaen tulijalle kätensä. "Agneta sisar sanoo, että minulla on ainoastaan muutamia tunteja elinaikaa."
"Sisäiset elimet ovat pahoin vahingoittuneet", vastasi nunna nyyhkyttäen.
"Meillä ei siis ole lainkaan aikaa hukata", jatkoi Rikissa. "Istukaa sängyn viereen ja antakaa minulle kätenne, niin saan enemmän rohkeutta tunnustukseeni."
Olavi teki kuten kuoleva pyysi, mutta kun hän ojensi kätensä, tunsi hän, että tämän kädet olivat kuumeenpolttavat.
"Minä olen ollut suuri syntinen", aloitti Rikissa. "En teoissa, mutta ajatuksissa. Ylpeyteni minut on pelastanut lankeamasta, ei synninkammoni. Hän, joka myös kamppailee kuoleman kera, imarteli kaikkia pahoja taipumuksiani, minä olin isäni piloille hemmoiteltu lapsi, mutta hänen vaikutuksestaan tulin veikisteleväksi, oikukkaaksi, valhettelevaksi! Minä tunsin hänen aikeensa tehdä minusta erään korkean herran jalkavaimon enkä minä ollut siihen taipumaton. Harjoituksen vuoksi kiemailin hänellekin, mutta sen tein ainoastaan häntä kiduttaakseni, sillä sydämeni vihasi ja halveksi häntä… Sitten tulitte te!…"