Kristina nousi ja istuutui penkille. "Olen teidän vallassanne", sanoi hän. "Sentähden kiusaatte minua aivan kuulumattomasti."
"Viette sanat suustani, kaunis rouva!"
Mutta imelät sanat olivat kastetut sappeen, ja Kristina rouva huudahti kiihkeästi:
"Mikä on asianne?"
Piispa loi häneen terävän katseen. "Toivoisin teidän istuvan tälle penkille", sanoi hän, "jotta näköala olisi vapaa. Näette, että sotamieheni ympäröivät linnan, kukaan ei pääse ulos eikä sisälle."
"Kuinka suuri on vaatimuksenne?"
"Herra Sten Kristerinpoika on muuan valtaneuvoksista. Mitä suurempaa iloa voitte hänelle valmistaa kuin auttamalla aarteillanne lieventämään maan hätää!"
"Minulla ei ole mitään aarteita."
"Mutta tahdotte antaa, mitä teillä on?"
"Ja jollen tahdo?"