Mutta ainoastaan ohimennen huolehti hän omista asioistaan; kunkin päivän huolet ja murheet täyttivät hänen mielensä alituiseen.
Viime aikoina oli lähimpien pitäjien rahvaan keskuudessa havaittu merkillistä nurjuutta ruotsalaisia kohtaan. Nimismies kertoi, että he olivat kieltäytyneet tekemästä uskollisuudenvalaa valtionhoitajalle, ja valittaen kaikkea sitä hätää, mitä saivat kokea, tuumivat he, että "olisi parempi olla Tanskan alamaisina".
Kun piispa puhui tästä Paul Kylelle, sanoi tämä: "Tanskalaiset lupaavat kultaa ja kaikkea ihanuutta; niin tekivät he Uplannissakin ennen Brunkebergin taistelua, sentähden se kääntyikin maan häviöksi."
"Täytyisi tehdä jotakin!"
"Puhukaa heille!"
"Luuletteko sen auttavan?"
"Yksistään sen!"
"Kutsuttakaa siis nimismiehellä heidät kokoon!"
Mutta kun kaupungin asujamet kuulivat, että piispa aikoi lähteä pois, nousi yleinen hälinä; he rukoilivat polvillaan, ettei hän jättäisi heitä, koska he ja kaupunki silloin olisivat silloin hukassa.
"Kuulkaas", huusi Hemming vimmastuneena. "Jos rutto alkaa raivota yhdessä talossa, onko minun sitouduttava, sentähden että minun kotonani pysyttäisiin terveenä, jättämään koko muu kylä ruton haltuun."