"Antakaa minulle vain kovasti työtä, niin ette tule katumaan!"
"Sen lupaan."
"Saanko heti mennä laivaanne? En tahdo jäädä tänne kaupunkiin."
"Tee niin, jos tahdot!"
"Kiitos, herra, kun pääsemme täältä, saatte kuulla merkillisiä asioita."
Mies lähti ja Sten palasi ihailevain ystäviensä luo, jotka melkein juhlasaatossa veivät hänet takaisin kaupunkiin. Hemming piispa, joka oli vähäistä ennen palannut kirkosta ja hämmästyksellä kuullut mitä oli tapahtunut, sulki hänet syliinsä. "Sten Sture nuorempi kulkee vanhemman jälkiä", kuiskasi hän, "ja se ilahuttaa minua suuresti".
"Minunhan on palautettava teidän luottamuksenne ihmisiin!" vastasi
Sten hymyillen.
Tänään oli tavallista suurempi seura kokoontunut pormestarin luo. Mutta nyt oli kaikki jäykkyys poissa. Sama harrastus elähytti kaikkia. Päivän tärkeät tapaukset olivat kaikkien keskustelun esineenä. Oli ikäänkuin suuri perhe olisi kokoontunut vähäistä ennen ratkaisua, joka oli tärkeä enimmän pidetylle jäsenelle. Vertauksen tapaan saattoi sanoa, että Sten kulki kädestä käteen. Kaikki katsoivat häneen hellällä osanotolla. Talon lukuisat nuoret osoittivat tuhansin tavoin hänelle luottamustaan, he puristelivat hänen kättään, he hymyilivät hänelle, ja Mesmannin matamin silmät olivat aina kyynelissään. Hän toisti kerran toisensa jälkeen, että hän oli ensi kerran ymmärtänyt, kuinka vaimo saattoi lähteä miehensä ja lastensa luota ja seurata vierasta miestä yli merien ja mannerten… Mutta hän sanoi sen hiljaa, etteivät hänen lapsensa kuulisi.
Ollessaan seitsentoistavuotias ei niin helposti huomaa liioitteluja, ja Sten sanoi Hemmingille: "Minulle käy vaikeaksi erota täältä."
"Miksi niin?"