"Silloin ei voi kukaan tehdä etuoikeuttasi riidan alaiseksi; mutta tämä täytyy ensin todistaa."
Knut kuohui harmista. "Sinä et suo häntä minulle!" huudahti hän vihasta väristen.
"Kosi sitten ennenkuin olen häntä nähnyt jälleen!"
"Sitten olisi se liian myöhäistä!" vastasi toinen ivanaurulla.
"Tee kuten itse näet hyväksi!"
Että Knut oli noudattanut kehoitusta, mutta ettei tulos ollut onnellinen, näkyi hänen äänettömyydestään ja kalpeudestaan, kun hän myöhempään illalla kohtasi Stenin ja Märta rouvan.
Hän hymyili katkerasti kuullessaan, että hänen syntymäpäiväänsä tullaan viettämään juhlalla. "Juhla ei suinkaan tarkoita minua", sanoi hän.
Märta rouva oli kutsunut ainoastaan nuorisoa. Nuoret aatelismiehet, jotka olivat kaupungissa, ja ylhäisimpäin perheiden kauniit neitsyet kokoontuivat linnansuojiin, ja seurasalista kuului, kuinka viuluja viritettiin tulevaa tanssia varten.
Päivän sankari oli synkkä mieleltään. Hän olisi halunnut jäädä pois kaikesta; mutta osaksi oli hän mielissään, kun oli kaikkien onnittelujen esineenä, osaksi tahtoi hän nähdä, oliko Stenillä parempi menestys Kristinaan nähden.
Saattoi tapahtua, että tyttö silmäili häneenkin yhtä ylpeästi ja sanoi kuningatarmaisen 'ei'nsä. Knut tunsi, että ainoastaan tämä saisi hänet antamaan Stenille anteeksi sen, että rohkeni rakastaa Kristinaa. Jos velipuoli onnistuisi voittamaan tytön rakkauden, tulisi heistä ikuiset viholliset.