Linnanvartia seurasi puhkuen jälestä.
Samassa oli kuin tuulenpuuska pyörtäisi tornin ympäri, ja peräkkäin kuului neljä lerkunlyöntiä, synkkinä, kainaloina, onnettomuutta uhkaavina.
"Mitä se oli?" kysyi ritari.
"Jeesus Maria!" päivitteli linnanvartia.
Molemmat kynttilät putosivat maahan ja sammuivat. Vaeltajamme olivat pilkkopimeässä.
Pulmallisinta oli, miten saada kynttilät käsiinsä.
"Matkaa ei voi olla enää pitkältä jälellä, ja varmaan käy kiipeäminen helpommin ilman suukapulaa", virkkoi ritari hilpeästi ja ponnisti voimansa äärimmilleen päästäkseen ylöspäin.
Muutamain minuuttien kuluttua puski hän päänsä jotakin kovaa vasten. "Voitto! Nyt täytyy meidän olla perillä!" Hän löi nyrkillään jotakin vasten, jonka hän luuli olevan oven. Se oli ilmeisesti raudasta ja aukeni luultavasti ulospäin…
"Linnanvartia!" huusi hän.
Ei mitään vastausta.