"Muutamia päiviä sitten sanoi hän kerran osoittavansa, että oli kiitollinen, ja täydelleen on hän pitänyt sanansa."
"Mutta te itse, rakas herra, näytätte niin sairaalta ja runnellulta.
Pelkään, että tämä päivä on koskenut syvästi teihin. Menkää levolle!"
"Ja sinä itse, Gunilla?"
"Minulla on vielä kaikki, mikä on sydämelleni rakasta, minä tahdon kiittää Jumalaa ja siten rukoilla niiden eksytettyjen raukkojen puolesta, jotka nyt valittavat ja surevat."
* * * * *
Parisen päivää myöhemmin löydettiin päällysmies hirtettynä linnan edustalta. Vääryyttä kärsineet olivat itse kostaneet.
Tapaus koski syvästi ritariin. Laittomuus, jota hän oli koennut vastustaa, oli murtanut kaikki sulut ja puhjennut ilmoille kaikessa hirvittävässä raakuudessaan. Mitä jalansijaa oli kristinusko saanut sellaisessa kansassa, joka uhrasi omaa lihaansa ja vertansa? Mitä kunnioitusta nautti päämies, jonka silmien edessä, jonka läheisyydessä oli uskallettu tehdä sellainen rikos, ja kuinka voisi sen rangaista, kun koko kansa otti osaa siihen? Nämä ajatukset pyörivät öin ja päivin hänen päässänsä. Ne heikonsivat hänen ennestäänkin turmeltunutta terveyttään.
Muutamia päiviä myöhemmin saapui vanha Jorma linnaan ja pyysi puhutella ritaria. Tämä päästi hänet puheilleen. Mies kantoi päätänsä pystyssä; hänen koko käytöksensä ilmaisi itsetietoisuutta.
"Mitä tahdotte?" kysyi Erik herra.
"Koko kansani puolesta pyydän, ettette rankaise meitä siitä synnistä, jonka olimme tekemäisillämme."