"Kyllä, viidensadan urhoni keralla."
"Sillävälin tahtoisin koettaa, voinko saada Hemming piispan siirtymään meidän puolueeseemme."
"Yhtä hyvin voitte koettaa kuuta käännyttää."
"Toimittakaa hänet vain tänne luokseni."
"Onko se täyttä totta?"
"Täyttä totta."
"No, hullumpaa en ole kuullut. Mutta ollessani poissa en ole vastuunalainen teidän hommistanne. Tehkää kuten hyväksi näette!"
Kun neuvoston yritys saada valtionhoitaja eroamaan oli mennyt myttyyn, vetääntyivät useimmat osanottajat noloina syrjään. He päättivät odottaa ja antaa ajan kulua. Sten Kristerinpoika sitä vastoin oli kuin kahden tuulen tempomana, milloin eteenpäin, milloin taapäin. Viisaus vaati häntä taipumaan muiden mukaan, mutta hänen oma levoton, seikkailuja janoova sielunsa kehoitti häntä alottamaan omin päin yllyttelyn, joka vähitellen laajentuisi yli koko maan. "Hankkia sillä tavoin itselleen nimi, nousta henkilöksi, johon kaikkien täytyisi katsoa ylös, olisi jonkin arvoista", sanoi Pernilla rouva kiinnittäen terävät silmänsä häneen.
Sten herra ajatteli, kuinka monta kertaa hänet oli välinpitämättömästi torjuttu, kun hän oli tahtonut antaa neuvoja puolueen keskuudessa, kuinka vähän hänestä yleensä välitettiin. Hänen emäntänsä sanat soivat hyväilevinä hänen korvissaan, ja ajatus kypsyi päätökseksi. Hänelle oli sanottu, että rosvousta harjoitettiin hänen läänityksessään Okselsuntissa, aivan Nyköpingin porttien edustalla. Sinne hän lähtee ja hillitsee väkivaltaisuudet; mitä sitten tapahtuu, sen saavat tulevaisuus ja olosuhteet määrätä.
"Pidättekö yhä kiinni siitä, että tahdotte tavata Hemming Gaddia?" kysyi hän emännältään ennen lähtöään.